Nettiantikvariaatti aikuisopiskelijan silmin

Osa 1

Olen aikuisopiskelija ja työssäoppimisjaksolla Finlandia Kirjalla Orimattilassa. Lähdettyäni opiskelemaan syksyllä 2019 liiketoiminnan perustutkintoa minulla ei ollut aavistustakaan, mihin opiskeluni minua kuljettaisi. Kaikki on ollut tähän mennessä uutta, mahtavaa ja todella mielenkiintoista. Käydessäni haastattelussa olin innoissani paikasta, jossa kierreltiin valtavan pitkien kirjahyllyjen muodostamissa labyrinttimäisissä tiloissa. Heti työssäoppimisjaksoni alettua tajusin, miten mahtavalla järjestelmällä yritys käsittelee käytettyjä kirjoja, ja millaisen prosessin jokainen kirja käy ennen kuin se päätyy uudelle omistajalleen.

Kirjalabyrintti

Jokaisella kirjalla on oma tarinansa matkan varrelta, ja sen voi myös nähdä niin kansista kuin sisäsivuistakin - kuinka kirjaa on käsitelty ja säilytetty kaikki ne vuodet, jotka se on jonkun matkassa kulkenut. Kirjoissa on usein omistajamerkintöjä ja osoituksia rakkaille ihmisille. Kirjoja käsitellessä tulee niitä selailtua ja samalla mietittyä niiden ties miltä vuosiluvulta saakka ulottuvaa tarinaa. Aina uudelleen ja uudelleen se sama kirja tuo iloa uuden omistajan käsissä, ja lopulta hänen kirjahyllyssään. Kenties se tuo mielikuvia lapsuudesta tai ihania muistoja kirjoista, joita on lukenut pienenä tai katsellut oman lapsuudenkodin kirjahyllyssä.

Kirjoille on edelleen käyttöä, vaikka nykyaika onkin tuonut paljon uudenlaisia mahdollisuuksia etsiä tietoa. Ääni- ja e-kirjojen yleistyttyä perinteiselle kirjalle on kuitenkin edelleen kysyntää. Finlandia Kirjalla on hyllyissä noin 340.000 kirjaa, ja jatkuvasti kasvava valikoima tuo mahdollisuuden löytää juuri se etsinnässä ollut kirja. Tosin milloinkaan ei voi tietää, tuleeko kirja hyllylle tänään, huomenna vai kenties koskaan. Verkkosivuilla onkin mahdollisuus käyttää Hakuvahti-ominaisuutta, joka ilmoittaa, jos etsittävä kirja tulee myyntiin, jolloin se on mahdollista hankkia omaan kokoelmaan.

Olen nauttinut työssäoppimisjaksostani, jonka aikana olen oppinut valtavasti uusia asioita ja saanut perehtyä ennestään minulle tuntemattomiin asioihin. Opiskelu aikuisiällä on mahtavaa - suosittelen sitä kaikille, jotka ovat tällaista mahdollisuutta omalle kohdalleen ajatelleet. Nyt mennään kohti uutta ja ihmeellistä, eikä koskaan voi tietää, mitä seuraavan oven takana on tarjolla. Kevät on kauneimmillaan, kun aurinko paistaa ja linnut laulavat. Ja vaikka meillä Orimattilassa ei ollut lunta lähes koko talvena, ja koronakin hätistelee koko suomea, pidetään toisistamme huolta ja koitetaan pysyä terveinä sekä auttaa apua tarvitsevia. Samalla voimme lukaista pari kirjaa ja nauttia kodin lämmöstä!

Osa 2