Heikki Haapavaara : Luoteisväylä

€12.00 Original Price €13.50
In stock
Only %1 left
SKU
P-LUOT-A2245A

Mahtavaa ryskettä! Monitoimimurtajan ruorissa oleva perämies pujottelee umpijään läpi edullisinta reittiä etsien, ahtojäävallien, suurten lohkareiden ja jäävuorien välissä. Välillä jäälohkare jysähtää laivan keulaan ja koko alus tärisee. Sisuskaluja myöten tuntee, kuinka jää puristuu, murtuu ja kulkee särkyneenä pitkin murtajan kylkiä ja pohjaa.

Tätä on haluttu. Olemme Pohjoisnavalta etelään, Suomesta katsoen navan takana. Etelässä on Kanada. Paikka on Peelin salmi Walesin prinssin ja Somersetin saarten välissä. Ulkona on silmittömän kylmä. Pohjatuuli ajaa eteemme yhä uusia jäävuoria. Niiden katsomiseen ei koskaan väsy.

Pohjoisen veteraanit, journalisti, tietokirjailija Heikki Haapavaara ja merten valokuvaaja Jarmo Vehkakoski purjehtivat syystalvella 2015 suomalaisten monitoimimurtajien Nordican ja Fennican mukana läpi hyytävän Luoteisväylän Tyynenmeren Aleuteilta Atlantille ja Grönlantiin. Matkasta kertova Luoteisväylä-kirja on jatkoa menestyskirjalle Koillisväylä.

Ilmastonmuutos kiihdyttää Pohjolassa taloudellista kilpailua. Myös ympäristöriskit kasvavat. Suomalaiset ovat kylmän osaajia. Mahdollisuudet menestykseen ovat suuret. Suomi aloittaa kaksivuotisen kautensa Arktisen neuvoston puheenjohtajana 2017. Neuvosto on kansainvälinen foorumi, jossa keskustellaan arktisten alueiden asioista ja ongelmista. Suomen tavoitteena on olla arktinen suurvalta. Suomalaislaivojen ainutkertainen seikkailu Luoteisväylällä on hieno kansainvälinen näyttö taidosta ja osaamisesta.

Luoteisväylän löysi norjalainen Roald Amundsen 1903 - 1906. Väylän historia lukuisine ihmisuhreineen on julma. Vielä tänäänkin Luoteisväylää pelätään. Yhdys- valtalaiset ja kanadalaiset jäänmurtajat eivät ole koskaan purjehtineet koko Luoteisväylää.

More Information
Categories
AuthorHeikki Haapavaara
TitleLuoteisväylä
LanguageFinnish
CoauthorsJarmo Vehkakoski
Tax Class-
Keywordsmatkat, arktinen alue, jäänmurtajat, luoteisväylä
☎ +358 40 541 9287 (weekdays from 8:00 to 15:00)
Copyright © Finlandia Kirja