Janne Huilaja : Jemekka

Special Price €6.50 Original Price €9.00
Out of stock
SKU
0164761

Janne Huilajan Jemekka vie sinne missä miehiä tehdään, tai ainakin sanotaan tehtävän. Se on mukaansatempaava ja koskettava varusmiesromaani aivan Pentti Haanpään ja Antti Tuurin kertomusten hengessä.

Romaanin tapahtumat keskittyvät yhteen heinäkuiseen viikkoon sissileirillä. Poromiesten sukua oleva Jemekka eli jääkäri Kauko Jemenoff palvelee Ivalossa, ja aamuja hänellä on jäljellä reilut kaksi kuukautta. Isoveljensä huonon maineen vuoksi mutta myös omasta syystään hän on joutunut kahnauksiin kouluttajien kanssa. Nyt hän on kuitenkin päättänyt tehdä parannuksen, sillä kotikylällä häntä odottaa suloinen Tuula. Kun sissileiri lauantaina päättyy, mikään ei saa estää hänen lomalle pääsyään. Niin Tuula on sanonut. Huilajan kuvaamat rauhanajan jermut eivät millään osaa alistua sotilaskuriin. Tarinan latautuva jätkämeininki paisuu täysiin mittoihinsa, kun jääkärit Jemenoff ja Suomi päättävät lähteä omin lupineen kesken sotaharjoitusta seikkailuun, jonka lopputulosta kukaan ei voi aavistaa. Pohjoisen kiitetty realisti Janne Huilaja on tavoittanut kerrontaansa raisua huumoria. Mutta jopa hulvattoman komedian tekee todeksi vasta tragiikka, joka siitä paljastuu.

Janne Huilaja on syntynyt Kaukosen kylässä Kittilässä 1961 ja asunut siellä lapsuutensa ja nuoruutensa. Hän on opiskellut Rovaniemellä rakennusmestariksi. Jäätyään työttömäksi hän ryhtyi koti-isäksi ja päätti ruveta kirjoittamaan. Hän on aiemmin julkaissut romaanit Kolmijalkainen kettu (1999) Korman talo (2002) ja Karkuri (2004). Kirjailija Huilaja asuu perheineen Rovaniemen maalaiskunnassa Muurolassa.

More Information
Categories
AuthorJanne Huilaja
TitleJemekka
PublisherGummerus
Publication year2005
Edition1
BindingHardcover with dust jacket (hardcover)
Page count216
LanguageFinnish
ISBN9512068729
Condition (K1-K5)K3+ (good +) check dust jacket condition below
Dust jacket conditionPienoista käytön jälkeä
Other remarksslight skewing on spine
Height (mm)217
Depth (mm)144
Width (mm)22
Weight (g)338
Tax ClassMarginaaliverotus
☎ +358 40 541 9287 (weekdays from 8:00 to 15:00)
Copyright © Finlandia Kirja