Joy Fielding : Pikku nukkeni

As low as €6.00 Original Price €8.00
In stock
Only %1 left
SKU
0465957

Amanda Travis on 28-vuotias rikosasianajaja, jonka elämä lipuu menestyksestä toiseen ilman suuria huolia. Amanda ei juuri muistele häntä laiminlyönyttä, nyt jo edesmennyttä isäänsä eikä vaivaa päätään sillä, miten äiti pyrkii lannistamaan häntä sanoillaan. Menneen talven lumia ovat myös kaksi ex-miestä ja mennyt rakkaus. The show must go on.

Ja jatkuuhan se, mutta ei niin kuin Amanda oli kuvitellut. Ex-mies n:o 1 soittaa ja kertoo, että Amandan äitiä syytetään torontolaisen hotellin aulassa tapahtuneesta murhasta. Amandan ei auta kuin palata kotikaupunkiinsa ja kohdata äitinsä teon todelliset syyt. Matkasta muodostuu Amandalle myös matka hänen oman lapsuutensa kipukohtiin. Äidillä on kyky alistaa ihmiset valtaansa, ja kuin vanhasta muistista myös hänen tyttärensä, "pikku nukkeni", on jälleen joutua tämän vallan alle. Lapsuuden lempinimen kaiku korvissaan Amanda opettelee seisomaan omilla jaloillaan ja ottamaan vastuun myös aikuisikänsä virheistä.

Joy Fielding on saanut arvostusta tarkkakynäisenä naisten kuvaajana. Tällä kertaa hän esittelee paitsi kenties ristiriitaisimman hahmonsa, myös kauhistuttavimman loppuratkaisunsa.

More Information
Categories
AuthorJoy Fielding
TitlePikku nukkeni
Original titlePuppet
LanguageFinnish
CoauthorsEva Siikarla
Tax Class-
☎ +358 40 541 9287 (weekdays from 8:00 to 15:00)
Copyright © Finlandia Kirja