Nicola Barker : Apposen avoinna

As low as €2.00 Original Price €4.00
In stock
Only %1 left
SKU
0142916

Apposen avoinna kertoo ihmisistä, jotka etsivät itseään ja toisiaan Sheppeyn saaren
simpukkarannalla. Välillä he piileksivät kotiloissaan, mutta toisinaan he kohtaavat alasti ja apposen
avoinna. Nicola Barkerin ainutlaatuisen maailman rakennusainekset ovat kielellinen taituruus
ja musta huumori.
"Laura oli ollut töissä löytötavaratoimistossa viisi vuotta ja kuvitellut kolmen ensimmäisen
vuoden ajan, että rakasti Nathania. Rakasti todella. Hänen rakkautensa oli ollut hullua,
typerää, häkellyttävää ja hämmentävää. Se oli ollut kuin aalto (vaahtopäinen), kuin aita
(suora alhaalta ylös saakka, korkea ja vankka), kuin aika (vailla alkua ja loppua), kuin aava.
Toisin sanoen Lauran rakkaus oli ollut valtavan suurta. Oikeaa emärakkautta. Rakkautta. Salaista,
pelottavaa, kanelinmakuista. Kuumaa, päihdyttävää punssirakkautta. Ällönlällön-, hissunkissun-,
hyrskynmyrskynrakkautta. Lauran rakkaus oli kuitenkin jäänyt vaille vastakaikua, eikä hän enää
muistanut, miten ja minkä takia oli sitä tuntenut eikä miltä se oli näyttänyt, maistunut ja tuoksunut.
Hänen rakkautensa oli kadonnut; hän oli sysännyt sen mappiin, laatikkoon, pöydän alle,
vanhaan matkalaukkuun. Se oli pudonnut huolimattomasti suljetun sateenvarjon laskosten sekaan.
Siitä oli tullut yksi niistä löytötavaroista, jotka ajelehtivat pitkin toimistoa ja joita kukaan ei
huomannut, kaivannut eikä vaatinut omakseen."
Arvostettu brittiläinen kirjallisuuslehti Granta nimesi vuonna 2003 Nicola Barkerin yhdeksi
tämän hetken vaikutusvaltaisimmista alle 40 -vuotiaista brittikirjailijoista. Apposen avoinna
voitti kansainvälisen IMPAC Dublin -palkinnon vuonna 2000. Nicola Barker on syntynyt 1966.
"Minusta tuntuu, että sinä olet hyvin lähellä minua juuri nyt. Onko se typerää? Oletko sinä jossakin
lähellä? Odotatko sinä minua, katseletko minua viidakon kätköistä? Olenko minä liian sokea vai
onko metsä liian sakea, kun en näe sinua? Minustako se johtuu""

More Information
Categories
AuthorNicola Barker
TitleApposen avoinna
Original titleWide open
LanguageFinnish
CoauthorsSari Karhulahti
Tax Class-
☎ +358 40 541 9287 (weekdays from 8:00 to 15:00)
Copyright © Finlandia Kirja