Piia Posti : Talven jälkeen valo

Special Price €3.00 Original Price €4.00
Out of stock
SKU
0395343

Milloin elämä muuttui väljähtyneeksi? Milloin yhteiset haaveet haudattiin? Anna katselee elämää kuin verhon takaa. Heillä on Jussin kanssa onnellinen, pitkä avioliitto ja fiksu, taiteellisesti lahjakas tytär. Yhdessä rakennetun kodin kukoistava puutarha on Annan silmäterä. Mutta unet tunkeutuvat ajatuksiin myös valveilla ja tuntuvat liian todellisilta, houkuttelevilta. Kaikki on hyvin, kaikki on paremmin kuin hyvin. Paitsi että Jussin työpäivät venyvät yhä pidemmiksi. Jussin mielestä Anna on muuttunut. Ja tyhjältä tuntuvaa elämää löytyy sulostuttamaan Nadja, nuori, verevä nainen, jolle kaikki miehessä on uutta ja ihanaa.

Ollaanhan me aina yhdessä, äiti. Eihän me koskaan kuolla? kysyi Marja pienenä. Edes silloin Anna ei osannut vastata. Ja nyt he ovat luisumassa etäälle toisistaan, heidän pieni perheensä on ajautumassa karille.

Piia Postin romaani Talven jälkeen valo on tummasävyinen kuvaus perheestä ja sen hajoamisesta, uuden rakkauden mahdollisuuden etsimisestä. Feminiininen kieli ja tarkat sukellukset henkilöiden mielentiloihin tekevät romaanista elämyksen. Talven jälkeen valo on vahvan kertojan suvereeni taidonnäyte.

More Information
Categories
AuthorPiia Posti
TitleTalven jälkeen valo
PublisherGummerus
Publication year2010
Edition1
BindingPaperback (softcover)
Page count350
LanguageFinnish
ISBN9789512083381
Condition (K1-K5)K3 (good)
Other remarksslight abrasion, slight bend marking covers, slight skewing on spine, parin sivun ylälaidassa aivan pienoista taittumaa
Height (mm)212
Depth (mm)136
Width (mm)25
Weight (g)372
Tax ClassMarginaaliverotus
☎ +358 40 541 9287 (weekdays from 8:00 to 15:00)
Copyright © Finlandia Kirja