Agatha Christie (kirjat listattu alla)

Agatha ChristieAgatha Christie (1890-1976) on kiistatta maailman tunnetuin dekkarikirjailija, mutta hän on samalla myös maailman myydyin kaunokirjallisuuden kirjoittaja yli neljällä miljardilla myydyllä kirjallaan. Hänen laajaan tuotantoonsa kuuluu kaiken kaikkiaan 66 salapoliisiromaania ja 14 novellikokoelmaa, jotka keskittyvät etenkin kulttimaineeseen nousseisiin rikostutkijoihin Hercule Poirotiin ja Neiti Marpleen. Poirot esiintyi kaiken kaikkiaan 33 romaanissa ja Marple 12:ssa. Lisäksi Christie on kirjoittanut muita teoksia, näytelmiä sekä myös kuusi romanttista romaania salanimellä Mary Westmacott.

Agatha Christien kertomusten vahvuutena ovat ehdottomasti henkilöhahmot, jotka ovat mieleenjääviä ja helposti samastuttavia. Tyylikkyydestään ja sivistyneisyydestään huolimatta Christien hahmot vetoavat helposti kaikkiin lukijoihin. Toisena vahvuutena ovat hienovaraisesti kehittyvät omaperäiset ja varsin psykologiset juonet. Agatha Christien kirjojen kielenkäyttö on myös tarkoituksellisen helppoa kaikille lukijoille – siirtyen kirjan alkuvaiheen kuvailevasta tekstistä dialogipainotteisemmaksi kohti kirjan loppua. Lukijaan ei pyritäkään tekemään vaikutusta haastavalla tekstillä vaan kiinnostavalla juonella ja sivujuonilla, joiden tehtävänä on myös hämätä lukijaa, jotta pääarvoituksen ratkaiseminen olisi vaikeampaa.

Lue lisää Agatha Christiestä sivun alaosassa...

Kuvalisenssi: GNU Free Documentation License

 

Items 761 to 800 of 800 total

Sivu

Agatha Christien dekkarien teemat

Monet Agatha Christien murhamysteereistä sijoittuvat pieniin englantilaisiin kyliin, mutta välillä poiketaan mitä mielenkiintoisimpiin lokaatioihin, kuten eksoottisiin maihin, laivalle, lentokoneeseen tai pienelle yksinäiselle saarelle. Tyylilleen ominaisesti Christien dekkareissa murhaaja on usein kaikkein epätodennäköisimmältä tuntuva henkilö ja johtolangat tavanomaisia käyttöesineitä. Rikostutkijalla, kuten Hercule Poirotilla, on tapana kerätä lopuksi murhatun lähipiiristä koostuvat epäillyt yhteen huoneeseen ja selittää tapahtumien kulku heille kaikille - paljastaen samalla murhaajan ja lukuisia murhaan liittymättömiä salaisuuksia. Murha-aseet vaihtelevat Agatha Christien kirjoissa veitsistä ampuma-aseisiin, mutta selvästi yleisin metodi on myrkyttäminen. Agatha Christie -kirjat noudattelevat tiettyä juonikaavaa, missä rikosetsivä tai yksityisetsivä joko havaitsee murhan tai vaihtoehtoisesti uhrin tuttava pyytää apua päähenkilöltä. Tarinan edetessä päähenkilö kyseenalaistaa jokaisen epäillyn, tutkii rikospaikan ja kirjoittaa huolellisesti ylös jokaisen vihjeen. Lukijat saavat näin itsekin vihjeet tutkittavaksi ja voivat yrittää ratkaista mysteerin. Tarinan edetessä Agatha tappaa osan epäillyistä, jolloin lukijat jäävät hämmentyneinä ihmettelemään, miten he olivat veikanneet väärää henkilöä murhaajaksi.

Agatha Christien elämä

Agatha Mary Clarissa Christie (omaa sukua Miller) syntyi ylempään keskiluokkaiseen perheeseen Torquayn kaupungissa Englannissa. Äitinsä kotiopettama Christie oppi lukemaan jo neljän vuoden iässä, ja oli siitä lähtien intohimoinen lukija. Salapoliisiromaanien kirjoittamisen hän aloitti työskennellessään sairaanhoitajana ensimmäisessä maailmansodassa. Hänen ensimmäisen romaaninsa saatua kustantajilta täystyrmäyksen ja jäätyä lopulta julkaisematta onnistui hän kuitenkin saamaan kustannussopimuksen vuonna 1920 ensimmäiselle Hercule Poirot -romaanille.

Agatha Christie meni naimisiin Archibald Christien kanssa vuonna 1914, mutta erosi tästä miehen haettua avioeroa vuonna 1926 mennäkseen naimisiin toisen naisen kanssa. Vuonna 1930 Agatha tutustui itseään 13 vuotta nuorempaan arkeologiin nimeltä Max Mallowan, ja meni tämän kanssa naimisiin. Pariskunta vietti useita kuukausia vuodessa eri arkeologisilla kaivauksilla mm. Syyriassa ja Irakissa. Heidän avioliittonsa kesti Christien kuolemaan saakka.

Vuonna 1971 Agatha Christielle myönnettiin Brittiläisen imperiumin ritarikunnan ritarikomentajan arvo. Hän oli myös Exeterin yliopiston kunniatohtori, Royal Society of Literature'n jäsen ja brittiläisen Detection Club'in pitkäaikainen puheenjohtaja.

Christien terveys alkoi heikentyä vuosina 1971-1974, vaikka hän jatkoikin koko ajan kirjoittamista. Jälkikäteen on arvioitu, että hän saattoi alkaa kärsimään dementoitumisesta. Hän kuoli lopulta vuonna 1976 85 vuoden iässä kotonaan. Hänen miehensä Mallowan meni uusiin naimisiin vuonna 1977, mutta kuoli jo seuraavana vuonna. Hänet haudattiin Agatha Christien viereen.

 

☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja