Anita Shreve : Merilasia

Alkaen 3,00 € Alkuperäinen hinta 4,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
0030341

Anita Shreven neljäs suomennettu romaani sijoittuu New Hampshireen ja samaan taloon kuin hänen ensimmäinen menestysteoksensa Lento tuntemattomaan (suom. 2000). Nyt Shreve kertoo viiden ihmisen kohtaloista suuren pörssiromahduksen aikaan Yhdysvalloissa.

Honora on kesällä 1929 nainut kirjoituskonekauppiaan ja muuttanut hänen kanssaan uuteen kotiin. Sextonin ollessa työmatkoilla hän kerää rannalta meren kauniiksi hiomia lasinsirpaleita. Siellä Honora myös tutustuu lähitalossa asuvaan vauraaseen Vivianiin. Kun suuri, kaikkia yhteiskuntaluokkia koskettava katastrofi iskee, he joutuvat tekemisiin paikallisessa kutomossa työskentelevän irlantilaisen McDermottin ja 11-vuotiaan Alphonse-pojan kanssa. Kaikki he yrittävät parhaansa mukaan selviytyä aikana, jolloin moni joutuu tuhon partaalle, eikä heidänkään elämänsä säily muuttumattomana.

Publishers weekly kiitti Merilasia yhdeksi Shreven parhaista, ja kirja todella ihastuttaa kuulaalla tunnelmallaan ja vivahteikkailla henkilöillään.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
TekijäAnita Shreve
Teoksen nimiMerilasia
AlkuteosSea glass
Kielisuomi
Muut tekijätAnu Niroma
Verokanta-
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja