Ann Heberlein : Se ei ollut minun vikani! : vastuunottamisen taito

16,00 €
Ei varastossa
SKU
0959655

On helppoa syyttää muita, vaikeampi on kantaa vastuu teoistaan itse. Milloin syypäänä on ymmärtämättömät vanhemmat, milloin yhteiskunta, nuija pomo, lihottava McDonald's, paha tupakkateollisuus tai ahne pankki. Mutta kenen syy oikeasti on se, että ihmissuhteemme romuttuvat, sairastumme burnoutiin tai emme pääse mukaan työpaikan kahvipöytäkeskusteluihin?

Vastuuta vältellään minkä ehditään, väittää Ann Heberlein kirjassaan Ei ole minun vikani! Vastuunpakoilu kannustaa ihmisiä peittelemään omia jälkiään ja pitämään itseä erilaisten rakenteiden, huonojen geenien tai surkean kasvuympäristön uhrina. Heberleinin mukaan ihmiset eivät vaadi vastuuta myöskään toisiltaan. He pyrkivät esimerkiksi ymmärtämään koulukiusaajaa, jolloin kiusaaja ikään kuin saa teoilleen oikeutuksen, ja samalla uhrin, kiusatun, ihmisoikeuksia poljetaan.

Ihmisenä oleminen ei ole vain oikeuksia vaan myös velvollisuuksia. Näistä vaativimpia on ottaa vastuu omasta elämästä, teoista, ihmissuhteista ja myös yhteisestä tulevaisuudestamme. Heberlein paneutuu vastuunoton kysymyksiin perusteellisesti ja innostavasti sekä provosoi lukijoitaan kysymällä, onko kaikilla ihmisillä edes kykyä toimia elämässään vastuullisesti.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
TekijäAnn Heberlein
Teoksen nimiSe ei ollut minun vikani! : vastuunottamisen taito
KustantajaAtena
Painovuosi2009
Painos1
SidontaSidottu kansipaperein (kovakantinen)
Sivumäärä247
AlkuteosDet var inte mitt fel!
Kielisuomi
ISBN9789517965972
Kuntoluokitus (K1-K5)K3+ (hyvä +)
MuutaHieman kolhua takakannen alakulmassa
Korkeus (mm)200
Syvyys (mm)140
Paksuus (mm)20
Paino (g)364
VerokantaMarginaaliverotus
Avainsanatvastuu, syyllisyys, häpeä, vastuuntunto
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja