Blogi

Uusi kauppa tuo tullessaan paljon toivottuja uudistuksia
1. helmikuuta 2022

Uusi kauppa tuo tullessaan paljon toivottuja uudistuksia

finlandiakirja.fi-verkkokauppa sai alkunsa vuoden 2012 alussa eli reilu vuosi yrityksen perustamisen jälkeen. Jo tuohon aikaan tavoitteenamme oli tarjota asiakkaille nykyaikainen verkkokauppakokemus monipuolisine maksu- ja toimitustapavaihtoehtoineen aikana, jolloin alan vakiintuneet kauppapaikat mahdollistivat antikvariaateille vain hyvin pelkistettyjä palveluita sähköpostilaskuineen ja rajoittuneine hakutoiminnallisuuksineen. Kauppaa on kehitetty siitä lähtien jatkuvasti, ja myös ulkonäkö on muuttunut matkan varrella – mobiilikäytettävyyttä unohtamatta. Oman kauppamme täyttäessä kymmenen vuotta se ottaa seuraavan harppauksen antikvariaattialan verkkokaupassa ja tuo kaupan entistä lähemmäs kirjanystävien toiveita ja tarpeita...

Finlandia Kirjan synty- ja kasvutarina
21. syyskuuta 2020

Finlandia Kirjan synty- ja kasvutarina

En ollut koskaan kertonut Finlandia Kirjan syntytarinaa kokonaisuudessaan – on ollut vain hajanaisia mainintoja aiheen ympäriltä erinäisissä lehtihaastatteluissa ja yrityksen omassa viestinnässä. 10-vuotisjuhlavuoden kunniaksi vuonna 2020 päätin lopulta kirjoittaa tositarinan siitä, miten ja miksi tällainen jokseenkin omalaatuinen antikvariaatti sai alkunsa. Vuonna 2023 teksti kaipasi kuitenkin jo päivittämistä, joten nykyisen muotonsa tämä kirjoitus sai 11.7.2023.

Kaikkihan lähtee tietenkin siitä, että jo nuorena olin kova lukemaan, ja jossain vaiheessa myös luontainen keräilyviettini tarkentui muista aiheista nimenomaan kirjoihin. Lopullisesti kirjat veivät mennessään muutettuani pienestä Orimattilan kaupungista Helsinkiin kauppatieteitä opiskelemaan. ”Hyppytunnit” olivat oivallista aikaa kiertää keskustan antikvariaatteja, ja repussani olikin usein koulukirjoihin nähden moninkertainen määrä divareista löydettyjä aarteita. Kun elettiin vuotta 2005, moni antikvariaatti kokeili jo siipiään kivijalkaliikkeen ohessa netinkin puolella. Olin luonnollisesti jo tuolloin myös nettiantikvariaattien asiakas, ja vaikeammin löydettävien kirjojen etsiminen verkosta oli käynyt varsin tutuksi. Yrittäjyyden pääaineopiskelijana ja innokkaana liikeideoiden kehittelijänä hahmotin pian, että käytettyjen kirjojen myynnin tulevaisuus olisi sähköisissä myyntikanavissa, ja toisaalta juuri antikvariaattialan toimintatavoissa oli valtavasti kehityspotentiaalia...

Mitä asiakkaat odottavat antikvariaatilta - asiakastutkimuksen satoa
9. syyskuuta 2020

Mitä asiakkaat odottavat antikvariaatilta - asiakastutkimuksen satoa

Toteutimme laajan asiakastutkimuksen selvittääksemme, mitä asioita verkkokaupoista kirjoja etsivät asiakkaamme pitävät tärkeinä ostaessaan käytettyjä kirjoja. Halusimme myös tietää, missä olemme itse onnistuneet hyvin, ja missä meillä on vielä parantamisen varaa. Tärkeimpänä tavoitteenamme oli kuitenkin löytää konkreettisia toimenpiteitä, joiden avulla pystymme palvelemaan asiakkaitamme tulevaisuudessa entistäkin paremmin. Tutkimukseen osallistui ilahduttavasti yli 4 000 asiakastamme, joten tilastollisesti ajatellen saimme erittäin luotettavia tuloksia. Mutta mikä on myös erittäin tärkeää, saimme samalla paljon vapaamuotoista palautetta, joka auttaa meitä valtavasti pyrkiessämme kehittämään parhaan mahdollisen palvelun käytetyille kirjoille. Lue lisää mielenkiintoisista havainnoista - mitä antikvariaattien asiakkaat odottavat palvelulta, ja esimerkiksi minkäkuntoisia käytettyjen kirjojen tulisi asiakkaiden mielestä olla...

Nettiantikvariaatti aikuisopiskelijan silmin
23. huhtikuuta 2020

Nettiantikvariaatti aikuisopiskelijan silmin

Olen aikuisopiskelija ja työssäoppimisjaksolla Finlandia Kirjalla Orimattilassa. Lähdettyäni opiskelemaan syksyllä 2019 liiketoiminnan perustutkintoa minulla ei ollut aavistustakaan, mihin opiskeluni minua kuljettaisi. Kaikki on ollut tähän mennessä uutta, mahtavaa ja todella mielenkiintoista. Käydessäni haastattelussa olin innoissani paikasta, jossa kierreltiin valtavan pitkien kirjahyllyjen muodostamissa labyrinttimäisissä tiloissa. Heti työssäoppimisjaksoni alettua tajusin, miten mahtavalla järjestelmällä yritys käsittelee käytettyjä kirjoja, ja millaisen prosessin jokainen kirja käy ennen kuin se päätyy uudelle omistajalleen...

Ilmaisen Kirjan Päivän tiimi 2019
14. toukokuuta 2019

Työharjoittelun kautta töihin antikvariaattiin

Tarina alkaa, kun opiskelin toisen vuoden loppua kauppiksessa. Enää kolme kuukautta oli jäljellä, joista kaksi viimeistä työssäoppimista. Ekana päivänä pääsin  keräilyhommiin, missä edellisen päivän tilaukset kerättiin/etsittiin hyllyjen labyrintista. Sitten siirryttiin postitusvaiheeseen eli tilausten pakkaamiseen niin huolella ja tiiviisti, ettei niiden kunto kärsisi kuljetuksessa yhtään. Edellä mainitut työt tehtiin jokaisena työpäivänä, ja vaikka niihin kului päivästä vähintään puolet – useasti enemmänkin – niin jäi aikaa silti paljon muullekin.

Työilmapiiri oli erittäin hyvä, mikä ei taida olla itsestäänselvyys yleisesti ottaen työpaikoilla – mitä nyt olen itse kerennyt näkemään ja kuulemaan asioita. Kun alettiin olemaan top-jakson loppumetreillä, fiilis oli kaiken kaikkiaan hyvä. Ei kuitenkaan sen takia, että työt olivat lopuillaan, vaan koska ne olivat jatkumaisillaan. Sain siis kesätyöpaikan toukokuusta heinäkuuhun!

Salapoliisina kadonneiden kirjeiden perässä
20. marraskuuta 2017

Salapoliisina kadonneiden kirjeiden perässä

Tänään on 20. marraskuuta. Samaisena päivänä, mutta 131 vuotta aikaisemmin, Ward Lock & Co hankki oikeudet ensimmäiseen Sherlock Holmes –tarinaan Sir Arthur Conan Doylelta. Mestarisalapoliisi Sherlock Holmesista ja hänen apulaisestaan Tohtori Watsonista kehittyi vuosien saatossa yksiä kaunokirjallisuuden tunnetuimmista hahmoista. Näiden kuolemattomien sankareiden kunniaksi halusinkin laittaa pystyyn pienen leikkimielisen salapoliisiarvoituksen:

Kuvitellaan, että poliisi epäilee sinun syyllistyneen murhaan, johon et tietenkään ole syypää. Ainoa tapa todistaa syyttömyytesi on vanha kunnon kirje, jonka olet postittanut ystävällesi ennen tapahtunutta murhaa. Kirje sisältäisi todisteet syyttömyydestäsi sekä ohjaisi poliisin todellisen murhaajan jäljille, mutta kauhuksesi kyseinen kirje ei ole koskaan saapunut perille ystävällesi. Mikä nyt neuvoksi?

  1. Sinun on selvitettävä, mistä Postin nettisivustolta löytyy oikea sivu lähetyksen katoamisilmoituksen tekemiseksi. Koska Sherlock Holmesilla ei ollut käytettävissään Googlea (tai muitakaan hakutoiminnallisuuksia), yritä etsiä lomake ilman niitä. Pyri myös käyttämään mahdollisimman vähän klikkauksia. Vertailun vuoksi mainittakoon, että Holmes suoriutuisi tehtävästä viidellä klikkauksella ;)
  2. Löydettyäsi lomakkeen huomaat, että tavallisesta kirjeestä ei voi nykyään jättää edes katoamisilmoitusta. Mikä on seuraava askeleesi kirjeen löytämiseksi?
Kirjojen kierrätys - mitä tehdä ylimääräisille kirjoille
5. kesäkuuta 2017

Kirjojen kierrätys - mitä tehdä ylimääräisille kirjoille

Nykypäivänä monet vanhat kirjat ovat sellaisia, joille ei syystä tai toisesta enää löydy ostajia tai edes ottajia. Vuosien saatossa tekemäni lukuisat kotikäynnit ovat opettaneet, että suurin piirtein joka toisesta tavanomaisesta kotikirjastosta löytyy vähintään yksi tietosanakirjasarja, jokin historiallinen sarja (yleensä Grimbergin ”Kansojen Historia”), jokin luontoaiheinen sarja sekä vaihteleva määrä kirjakerhojen tai Valittujen palojen kautta tilattua kirjallisuutta. Monesti joukossa on vielä vanhemmilta tai isovanhemmilta perittyä vanhempaa kaunokirjallisuutta, jolla ei nykyään juuri kysyntää ole. Ylimääräiset kirjat voivat jossain muodostua varsinaiseksi pulmaksi.

Kirjojen kohtalo alkaa monesti mietityttämään, kun edessä on esim. muutto uuteen asuntoon. Pakkaamisen ja kantamisen lisäksi hyllyssä käyttämättömänä seisovat kirjat voivat tuntua melko kalliilta alivuokralaisilta - varsinkin jos sattuu asumaan pääkaupunkiseudulla! Onko kirjat sitten vietävä kaatopaikkajätteeksi vai voisiko niille löytyä jokin mielekkäämpi tulevaisuus kierrätyksen tai muun uusiokäytön kautta? Kerron seuraavaksi muutamia vinkkejä, miten muuttaa kirjat rahaksi, kierrättää ne fiksusti tai vaikkapa muuttaa aivan uusiksi koriste- tai käyttöesineiksi...

Antikvaari pulassa - käytettyjen kirjojen tulevaisuus
15. helmikuuta 2017

Antikvaari pulassa - käytettyjen kirjojen tulevaisuus

Antikvariaattikauppaa on julkisuudessakin useaan otteeseen manailtu auringonlaskun toimialaksi, eikä ihme kun useita myymälöitä lopetetaan vuosittain – osa niistä perinteikkäitä ja jo vuosikymmeniä toimineita. Keskimääräinen kannattavuus on pahasti pakkasella ja liikevaihdot laskussa. Mistä kaikki johtuu ja ollaanko kohta jo lyömässä viimeisiä nauloja antikka-arkkuun?

Voiko käytetyllä kirjalla olla enää tulevaisuutta, kun e-kirja ja äänikirja uhkaavat jo kaikkea painettua kirjallisuutta, nuoriso on (väitetysti) lakannut lukemasta ja kokonaisia kotikirjastoja kärrätään kaatopaikkajätteeksi? Vastaan tähän, että ilman muuta voi – vaaditaan kuitenkin muutosta sekä asenteissa että toimintatavoissa. Suomessa tulee jatkossakin olemaan menestyviä antikvariaatteja, mutta ne tulevat valikoitumaan yrityksistä, joiden antikvaarit eli antikvariaattikauppiaat ovat valmiita muuttumaan ja kehittämään asiakaspalveluaan vastaamaan nykypäivän asiakkaiden vaatimuksiin ja jopa ylittämään ne...

☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja