Kirjaharrastus synnyttää ajatuksen omasta antikvariaatista

En ollut koskaan kertonut Finlandia Kirjan syntytarinaa kokonaisuudessaan – on ollut vain hajanaisia mainintoja aiheen ympäriltä erinäisissä lehtihaastatteluissa ja yrityksen omassa viestinnässä. 10-vuotisjuhlavuoden kunniaksi vuonna 2020 päätin lopulta kirjoittaa tositarinan siitä, miten ja miksi tällainen jokseenkin omalaatuinen antikvariaatti sai alkunsa. Vuonna 2023 teksti kaipasi kuitenkin jo päivittämistä, joten nykyisen muotonsa tämä kirjoitus sai 11.7.2023.

Kaikkihan lähtee tietenkin siitä, että jo nuorena olin kova lukemaan, ja jossain vaiheessa myös luontainen keräilyviettini tarkentui muista aiheista nimenomaan kirjoihin. Lopullisesti kirjat veivät mennessään muutettuani pienestä Orimattilan kaupungista Helsinkiin kauppatieteitä opiskelemaan. ”Hyppytunnit” olivat oivallista aikaa kiertää keskustan antikvariaatteja, ja repussani olikin usein koulukirjoihin nähden moninkertainen määrä divareista löydettyjä aarteita. Kun elettiin vuotta 2005, moni antikvariaatti kokeili jo siipiään kivijalkaliikkeen ohessa netinkin puolella. Olin luonnollisesti jo tuolloin myös nettiantikvariaattien asiakas, ja vaikeammin löydettävien kirjojen etsiminen verkosta oli käynyt varsin tutuksi. Yrittäjyyden pääaineopiskelijana ja innokkaana liikeideoiden kehittelijänä hahmotin pian, että käytettyjen kirjojen myynnin tulevaisuus olisi sähköisissä myyntikanavissa, ja toisaalta juuri antikvariaattialan toimintatavoissa oli valtavasti kehityspotentiaalia.

Tuohon aikaan kaikki alan toimijat kirjasivat teosten tiedot alusta loppuun käsin verkkokauppaan, vaikka kirjoista ja lehdistä oli jo vuosikymmeniä ylläpidetty sähköisiä tietokantoja. Itseoppineena harrastelijaohjelmoijana aloin ensimmäiseksi rakentamaan tietojärjestelmää, jolla erilaisten painotuotteiden käsittelemisestä poistuisi lähes kokonaan turhan työn osuus. Näin asiantuntija saisi keskittyä olennaiseen, eli lähinnä teosten erityispiirteisiin, kuntoluokitteluun ja hinnoitteluun. Päätavoitteena oli digitaalisen lisäarvontuotannon tehostaminen automatisoinnin ja toimivien käyttöliittymäratkaisujen kautta, jotta kauppiaan ei enää tarvitsisi rajata valikoimaansa ainoastaan kaikkein rahakkaimpiin ja helpoiten myyviin tuotteisiin. Onnistuessaan uusi toimintatapa antaisi asiakkaalle varan valita totuttua laajemmasta valikoimasta, jossa tuotetiedot ja kirjojen varastotilanteet olisivat huomattavasti entistä tarkempia ja luotettavampia. Samalla uuden järjestelmän oli tarkoitus mahdollistaa kirjojen monikanavainen myynti, jotta yrityksen valikoima tavoittaisi mahdollisimman suuren osan asiakkaista.

Kirjamyynti alkaa

Finlandia Kirjan ensimmäinen kirjapaku

Järjestelmäpuolella kaikki näytti lupaavalta, joten vuonna 2006 perustin ensimmäisen yritykseni: Antikvariaatti Kirjakulman. Se toimi silloisessa Antikka.net-palvelussa useiden muiden kauppiaiden rinnalla, tarjoten pientä valikoimaa kirjoja lähinnä markkinatilanteen kartoittamiseksi seuraavaa askelta silmällä pitäen. Samalla kuitenkin tein kotikäyntejä pienellä ja ruosteisella Nissan Vanette -pakettiautollani, joka jo paljon elämää nähneenä toimi noin vuoden päivät uskollisena ratsunani pyrkiessäni kartuttamaan uuden antikvariaatin alkuvarastoa. Tämä oli varsin jännittävää aikaa 24-vuotiaalle pojanklopille, joka yritti ruskeaan pikkutakkiin naamioituneena vaikuttaa edes karvan verran varteenotettavammalta kirja-asiantuntijalta asiakkaiden odottaessa paikalle ennemminkin harmaahapsista bibliofiiliä.

Kun kaikki alkoi jo näyttää siltä, että minusta tulisi kokopäiväinen antikvariaattikauppias – ja mitä todennäköisimmin Suomen nuorin sellainen – alan toimintaedellytykset muuttuivat radikaalisti ja yllättäen. Muutama silloisen Antikka.net:n suurempi kauppias kyllästyi kauppapaikan avoimeen kilpailuun ja markkinaehtoiseen hinnoitteluun. Kun pienempiä kauppiaita ei saatu hinnoittelun suhteen ”kuriin”, suuremmat kauppiaat ostivat koko palvelun itselleen. Seurauksena oli, että pienten kauppiaiden sopimukset irtisanottiin käytännössä välittömästi, ja entinen palveluntarjoaja perusti heille uuden Antikvaari.fi-kauppapaikan. Ongelmana oli kuitenkin se, että koko vuosien aikana kerätty asiakaskunta jäi vanhaan kauppapaikkaan, vieden näin pohjan kannattavan antikvariaattitoiminnan aloittamiselta.

Antikvariaatti Kirjakulma jäi näin ikuisiksi ajoiksi unholaan ja hankkimani 10 000 kirjan kokoelma pölyttymään varastoon. Saatuani ekonomin paperit käteeni siirryin pian rahoitusalalle, missä ehdin toimia pari vuotta erilaisissa esimies- ja asiantuntijatehtävissä, kunnes kaipuu yrittäjyyteen kasvoi lopulta liian suureksi.

Vuoteen 2010 mennessä Antikvaari.fi oli ehtinyt saavuttaa hyvän jalansijan ja hankkia paljon uusia kauppiaita. Tämän uudemman kauppapaikan kirjavalikoiman kasvaessa Antikka.net oli puolestaan jäänyt polkemaan paikoilleen. En ollut suonut kirja-alalle juuri ajatustakaan muutamaan vuoteen, mutta päätin ottaa ”digiajan antikvariaatti” -projektini uudelleen toden teolla työn alle. Suunnitelmani olivat kuitenkin niin kaukana perinteisestä käytetyn kirjan myynnistä, että ilman rahoitusta kaikkea niiden mukaista kehitystyötä ei olisi voinut toteuttaa. Rahoituksen saamisesta tulikin tärkein ”dealbreaker” koko hankkeessa, ja edessä oli varsin vaikea tilanne; Finnvera ilmoitti, etteivät he rahoita ensinnäkään verkkokauppojen perustamista tai toisekseen antikvariaatteja tai mitään muitakaan käytetyn tavaran liikkeitä. Tässä kohtaa koulutus- ja työhistoriasta oli kuitenkin merkittävästi hyötyä, ja teknologianäkökulmaa korostavan liiketoimintasuunnitelman myötä tullut positiivinen rahoituspäätös oli lopulta jollain tapaa historiallinen Finnveran joustaessa lopulta kummastakin periaatteestaan.

Finlandia Kirja perustetaan

Uusi yritys rekisteröitiin 13.10.2010, mutta tie oli vasta alussa. Järjestelmäpuolessa oli vielä paljon päänvaivaa, ja samanaikaisesti oli yritettävä saada kirjoja myyntiin sekä aloitettava uudelleen myös kirjahankintojen tekeminen. Ilman työntekijöitä kaikki oli tehtävä itse, ja viikot venyivät helposti yli 60-tuntisiksi. Valikoiman koon lähtiessä kasvamaan nollasta ylöspäin, oli myynti pitkään niin vaatimatonta, ettei se riittänyt edes juokseviin kuluihin – puhumattakaan, että starttirahalla aloittanut yrittäjä olisi voinut maksaa palkkaa itselleen.

 

Ensimmäisiä kirjahyllyjä Finlandia Kirjan tiloissa

Ensimmäisiä kirjahyllyjä Finlandia Kirjan tiloissa vuonna 2010

 

Pikkuhiljaa asiat alkoivat kuitenkin loksahtelemaan paikoilleen; vuonna 2011 toiminnanohjausjärjestelmämme palkittiin Tasavallan presidentin Innosuomi-kilpailussa, ja loppuvuodesta palkkasin ensimmäisen työntekijäni Kirsin, joka tänä päivänäkin on yrityksessä tärkeä kantava voima. Valikoimamme koko oli tuohon aikaan n. 8 000 nidettä ja liikevaihto ainoan työntekijän palkkakulujen luokkaa. Uskoni Finlandia Kirjaan oli kuitenkin vahva, joten uskaltauduin ottamaan myös tämän pienelle yritykselle hurjalta tuntuneen askeleen ensimmäisen työntekijän palkkaamisesta. Vuoteen 2012 saakka valikoimamme oli tarjolla Antikvaari.fi- ja Huuto.net-kauppapaikoissa, mutta 2012 avattiin näiden rinnalle oma verkkokauppamme www.finlandiakirja.fi, jota olemme aktiivisesti ja määrätietoisesti kehittäneet siitä lähtien.

 

Matti Pietilä operoimassa kirjahissiä Finlandia Kirjan ensimmäisessä varastotilassa

Yrittäjä operoimassa kirjahissiä Finlandia Kirjan ensimmäisessä varastotilassa

 

Vaikka kirjamyyntimme oli alusta saakka ollut maanlaajuista - ja itse asiassa kansainvälistäkin - olimme hankintatoimessa pystyneet palvelemaan lähinnä vain Päijät-Hämeen ja pääkaupunkiseudun alueilla. Tämä johtui siitä, että toteutimme kaikki kirjanoudot alusta loppuun itse. Huomasimme kuitenkin, että palvelulle oli Suomessa paljon laajempaakin tarvetta, sillä mielekkäät kirjojen kierrätysmahdollisuudet olivat monistakin syistä suuressa osaa Suomea vaillinaisia. Vuonna 2018 lanseerasimmekin kotinoutopalvelumme, joka on tähän päivään saakka ollut valtavan suosittu tapa luopua ylimääräisistä kirjoista. 2018 oli meille muutenkin edistyksen vuosi, jonka vielä kruunasi 2. sija Suomen paras verkkokauppa -kilpailussa.

Vuosien saatossa Finlandia Kirjan kiertotaloustoiminta on kasvanut pienimuotoisesta "mies ja pakettiauto" -seikkailusta koko Suomea palvelevaksi laajamittaiseksi kirjojen pelastusoperaatioksi, jonka tavoitteena on säästää mahdollisimman suuri osa kirjallisuudestamme uudelleen (ja uudelleen) lukukäyttöön. Edelleenkin kotinoutopalvelumme helpottaa ihmisten arkea, kun suuremmasta kirjamäärästä on luovuttava kerralla. Rinnalle on kuitenkin tullut myös muita tapoja kierrättää, kuten kirjastojen kanssa yhteistyössä toteuttamamme Kirjan Kiertorata -palvelu, jossa ihmiset voivat tuoda pienemmätkin kirjaeränsä kirjastossa sijaitsevaan keräyslaatikkoon ja ansaita palkkioksi kirjojen arvoon perustuvan lukusetelin. Tätä palvelua tulemme myös laajentamaan lähitulevaisuudessa. Tänä päivänä palvelemme myös eri kierrätysorganisaatioita ja kirja-alan toimijoita, jotta heille kertyvistä kirjoista aiempaa suurempi määrä saataisiin ohjattua uudelleenkäyttöön. Samanaikaisesti pilotoimme erilaisia kirjojen kierrätystempauksia muun muassa koulujen kanssa.

 

Kirjan Kiertorata -keräyslaatikko Nastolan kirjastossa

Kirjan Kiertorata -keräyslaatikko Nastolan kirjastossa

 

Aivan erityistä iloa olen saanut hyväntekeväisyys- ja kierrätystapahtumamme, Ilmaisen Kirjan Päivän, kasvusta yhdeksi Suomen suurimmista kirja-alan tapahtumista. Vuonna 2014 hyvin kotikutoisesti aloitettu tempaus sai alkunsa, kun emme halunneet hävittää hyviä lukukelpoisia kirjoja, joita myyntivalikoimaamme oli kuitenkin siunaantunut jo tarpeeksi. Tämä varsin omalaatuinen tapahtuma on nykyään ammattimaisesti toteutettu kaksipäiväinen spektaakkeli, joka kerää yli 10 000 kirjanystävää haalimaan niin käytettyä kuin kustantajien lahjoittamaa uutta kirjallisuutta täysin ilman ottorajoituksia. Seuraavan Ilmaisen Kirjan Päivän aikaan 4.-5.11.2023 Lahden Messukeskuksen tapahtuma-alue kasvaa jopa kaksinkertaiseksi edellisvuoteen nähden!

 

Ilmaisen Kirjan Päivä 2022

Ilmaisen Kirjan Päivä vuonna 2022

 

Tänä päivänä (11.7.2023) Finlandia Kirja työllistää 25 henkeä yli 4 000 m² toimitiloissa, ja varastossamme kiemurtelee yli 500 000 teosta käsittävä ja yli 10 km mittainen valikoima kirjallisuutta eri aihepiireistä. Toimintamme on vastikään laajentunut Orimattilan toimipaikasta Lahteen, missä pystymme käsittelemään entistä suuremman määrän kirjoja vielä aiempaakin ekologisemmin. Ja vaikka paljon on tapahtunut liki kolmessatoista vuodessa, katseeni on silti edelleen horisontissa. Jatkuvasti käynnissä olevat kehityshankkeemme palvelun parantamiseksi tarkoittavat toivon mukaan sitä, että kymmenen vuoden päästä voimme todeta päässeemme vuonna 2023 vasta alkuun!

 

Kirjojen keräilyä Finlandia Kirjan varastolla

 

Blogikirjoitus on julkaistu alun perin 21.9.2020 Finlandia Kirjan kymmenvuotisjuhlan kunniaksi. Tekstiä on päivitetty 11.7.2023.