Ethan Hawke : Tuhkakeskiviikko

9,50 €
Ei varastossa
SKU
0922477

Jimmy ottaa omaa lomaa armeijasta ja lähtee kosiskelemaan ex-tyttöystäväänsä Christyä. Christyä
yhteen palaaminen epäilyttää, vaikka hän odottaakin Jimmyn lasta. Edes raskaus ei tunnu niin
pelottavalta kuin sitoutuminen Jimmyyn, joka ei näytä lainkaan aikuistuvan. Onko heidän
mahdollista elää yhdessä ilman, että kummankin sydän särkyy? Christy on päättänyt palata entisille
kotiseuduilleen kohtaamaan menneisyytensä ja aloittamaan uuden elämän - joko Jimmyn kanssa tai
ilman.

Pari päätyy kuitenkin matkalle yhdessä. He ajavat Jimmyn hopeanvärisellä Chevy Novalla
Albanysta New Orleansiin, Ohioon ja lopulta Texasiin. Matkan aikana rakastavaiset kasvavat
yhdessä ja erikseen, epävarmasta pariskunnasta nuoreksi perheeksi.

Tuhkakeskiviikko on roisi ja raikas kertomus intohimoisesta rakkaudesta ja kuoppaisesta matkasta
kohti avioliittoa ja vanhemmuutta. Hawke kuvaa nuoria päähenkilöitään uskottavasti ja
koskettavasti. Kertojanääni on vuoroin Jimmyn, vuoroin Christyn, joten lukija pääsee lähelle
kummankin henkilön ajatuksia ja tunteita.

Ethan Hawke tunnetaan parhaiten elokuvanäyttelijänä. Hänen ensimmäinen kirjansa Kuumana
ilmestyi vuonna 1995 (suom. 1999) ja saavutti laajaa kansainvälistä arvostusta.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
TekijäEthan Hawke
Teoksen nimiTuhkakeskiviikko
KustantajaTammi
Painovuosi2004
Painos1
SidontaSidottu kansipaperein (kovakantinen)
Sivumäärä279
AlkuteosAsh Wednesday
Kielisuomi
Muut tekijätArto Schroderus
ISBN9513125165
Kuntoluokitus (K1-K5)K4- (erinomainen -) ks. kansipaperin kunto erikseen alta
Kansipaperin kuntoJonkin verran kulumaa/pienoisia repeämiä
MuutaAivan pienoista kolhua takakannen yläkulmassa
Korkeus (mm)212
Syvyys (mm)138
Paksuus (mm)22
Paino (g)408
VerokantaMarginaaliverotus
Avainsanatvaellusromaanit
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja