Hanna Krall : Herttakuninkaan matkat

Alkaen 13,50 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
0855175

Herttakuninkaan matkat kertoo juutalaisnaisen tarinan toisen maailmansodan julmuuksien keskellä. Nainen karkaa ghetosta puolalaisen ei-juutalaisen henkilöllisyydellä, päätyy keskitysleirien kauhuihin, pakomatkoille, Gestapon kuulusteltavaksi ja poliisien raiskaamaksi. Hän kestää kaiken vain siksi, että on päättänyt löytää toiselle keskitysleirille päätyneen miehensä. Tarina osoittaa, kuinka rakkauden täyttämä sydän auttaa ihmistä kestämään sodan ja keskitysleirien helvetin. Kuinka oveluudella ja luonteenlujuudella voi selvitä epätoivoisista tilanteista.

Hanna Krall on Puolan tunnetuimpia ja eniten käännettyjä nykykirjailijoita. Häntä pidetään Ryszard Kapuscinskin rinnalla niin sanotun puolalaisen reportaasikoulukunnan perustajana. Ennen Herttakuninkaan matkat -romaania häneltä on suomennettu romaani Kilpajuoksu isä Jumalan kanssa kaksikymmentäviisi vuotta sitten.

Elämä ja kohtalo ovat Krallille kirjallisuutta suurempia, mahdottomia kuvata, mutta samalla jotakin, josta on pakko kirjoittaa. Hänen tuotantonsa kasvaa holokaustista ja sen jälkeensä jättämistä haavoista puolalaisissa, juutalaisissa ja puolalais-juutalaisissa suhteissa. Krall on luonut oman persoonallisen reportaasityylinsä - kirjallisuudenlajien risteymän, fiktion ja reportaasin harvinaisen ja omaperäisen välimuodon. Kuvailu on lyhyttä ja pidättyväistä, hyvin epäsentimentaalista. Tiukka ja lakoninen tyyli on kuitenkin samalla runollista, jopa hypnoottista.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
TekijäHanna Krall
Teoksen nimiHerttakuninkaan matkat
AlkuteosKrol kier znow na wylocie
Kielisuomi
Verokanta-
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja