Kalevi Kalemaa : Ensio Suominen, kansallislavastaja

Special Price 11,00 € Alkuperäinen hinta 15,00 €
Ei varastossa
SKU
0300341

Professori Ensio Suominen (1934-2003) tunnetaan suomalaisen lavastustaiteen mestarina, suurenmoisena kansallisten suuraiheiden visualisoijana teattereissa, elokuvissa ja televisiossa. Itseoppinut taitaja aloitti uransa elokuva-alalla suomalaisen studioelokuvan hurjina 1950-luvun vuosina ja työskenteli muun muassa Aarne Tarkaksen, Teuvo Tulion ja Matti Kassilan kanssa. Myöhempiä filmitaiteen yhteistyökumppaneita olivat muun muassa Edvin Laine, Mikko Niskanen, Rauni Mollberg, Lasse Pöysti ja Spede Pasanen.

Ensio Suominen on myös suomalaisen television pioneereja. Hän aloitti tv-työn jo ennen varsinaisen tv-toiminnan alkua, ja Yleisradion aloitettua varsinaisen televisiotuotannon Suomisesta tuli TV 2:n päälavastaja. Suominen työskenteli televisiossa aikana, jolloin television draamatuotanto kukoisti. Myös teattereissa eri puolilla maata nähtiin Ensio Suomisen visuaalisesti vaikuttavia lavastuksia tuhkatiheään. Hänet halusivat ohjaustensa lavastajaksi muun muassa Kalle Holmberg ja Ralf Långbacka.

Kymmeniin haastatteluihin ja laajaan arkistoaineistoon perustuva henkilökuva mielenkiintoisesta ja värikkäästä ihmisestä on merkittävä kaistale suomalaista kulttuurihistoriaa 1950-luvulta vuosituhannen vaihteeseen.

Ensio Suomisen lavastustöitä muun muassa: Edvin Laineen Pohjantähti-ohjaukset, Rauni Mollbergin elokuvat Maa on syntinen laulu ja Tuntematon sotilas, Kalle Holmbergin Rauta-aika, Matti Kassilan Punainen viiva ja kaksi Komisario Palmu -filmiä, Reima Kekäläisen ohjaama Putkinotko, Jouko Turkan Seitsemän veljestä.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
TekijäKalevi Kalemaa
Teoksen nimiEnsio Suominen, kansallislavastaja
KustantajaLike
Painovuosi2008
Painos1
SidontaSidottu kansipaperein (kovakantinen)
Sivumäärä352
Kielisuomi
ISBN9789520100575
Kuntoluokitus (K1-K5)K3+ (hyvä +) ks. kansipaperin kunto erikseen alta
Kansipaperin kuntoPientä kulumaa
MuutaHieman kulumaa, hieman nuhruisuutta kansissa
Korkeus (mm)214
Syvyys (mm)152
Paksuus (mm)32
Paino (g)534
VerokantaMarginaaliverotus
Avainsanatelämäkerrat, teatteri, lavastajat, lavastus
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja