Kimmo Nevalainen : Värttinä : mierontiellä ja punaisella matolla

17,00 €

Vaaditut kentät

Lisätiedot

Lisätiedot

Tekijä Kimmo Nevalainen
Teoksen nimi Värttinä : mierontiellä ja punaisella matolla
Painovuosi 2008
Painos 1
Kustantaja Like
Sidonta Nidottu
Sivumäärä 255
Kieli suomi
ISBN 9789520101398
Kuntoluokitus (K1-K5) K4 (erinomainen)
Muuta uusi ja lukematon kirja
Takateksti Värttinä on syntynyt neljä kertaa. Bändin pisti pystyyn Sari Kaasinen vuonna 1983. Hän keikkui pirtinpöydän äärellä ja ilmoitti, että miun bändin nimi on Värttinä. Toisen kerran Värttinä lähti liikkeelle kuusi vuotta myöhemmin, kun nuorisoseurataustainen, 21-henkinen ryhmä hajosi kaikkensa antaneena. Sen pohjalta koottu uusi yhtye saavutti Suomessa jotain sellaista, mitä kansanmusiikissa ei ollut aikaisemmin nähty. Kolmas Värttinä, vuonna 2002 entiseltä pohjalta synnytetty, teki suomalaista musiikkihistoriaa: koskaan aikaisemmin suomalaiset eivät ole olleet säveltämässä maailmanlaajuista musikaalia. Kokoonpanon viimeinen kotimaan keikka oli Tavastiaklubilla lokakuussa 2008 tämän kirjan julkistamistilaisuuden yhteydessä. Neljäs Värttinä on nupuillaan, valmiina kasvamaan korkealle ja kauas. Alkuperäisestä, isosta kokoonpanosta jäljellä ovat Mari Kaasinen ja Lassi Logren.
Korkeus (mm) 244
Paksuus (mm) 22
Syvyys (mm) 166
Paino (g) 478.0000
Veroluokka Alv 10 %
Postikulu Suomessa 3,3 € (tilattaessa vain tämä yksittäinen tuote - koko tilauksen postikulu on kotimaassa maksimissaan 7,9 € tuotemäärästä riippumatta)
Asiasanat yhtyeet ; henkilöhistoria ; muusikot ; laulajat
  Loading...