Maailma raollaan

Alkaen 4,00 € Alkuperäinen hinta 6,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
0140559

Maailmaan voi kurkistaa monenlaisista raoista. Kaikista niistä aukeaa vähän erilainen näkymä.

Nuoren Voiman Liitto järjesti kirjoituskilpailun 13-19 -vuotiaille nuorille yhteistyössä
Äidinkielenopettajain liiton, Sanataiteen Taikalamppu -keskuksen, Suomalaisen Kirjakaupan,
Kodin Kuvalehden ja Kustannusosakeyhtiö Tammen kanssa. Tuloksena oli yli 400 satua,
kertomusta, ja fantasiatarinaa, novellia eri puolilta Suomea, ja jonkin verran jopa ulkomailta,
Ranskasta, Belgiasta, Yhdysvalloista, Kiinasta ja Namibiasta asti. Kirjoittaminen siis kiinnostaa
nuoria!

Kilpailun tulokset julkistetaan valtakunnallisilla Lasten ja nuorten sanataidepäivillä Oulussa
25.2.2005. Voittajat kutsutaan kirjoittamisen kesäleirille Oriveden opistoon. Kilpailuraati, johon
kuuluvat kirjailijat Eppu Nuotio, Taavi Soininvaara, Johanna Verho, toiminnanjohtaja Anne
Helttunen, kustannustoimittaja Sanna Uimonen sekä Kodin Kuvalehden ja Sanataiteen
Taikalamppu-keskuksen edustajat valitsee noin 25 parasta kirjoitusta ja Tammi julkaisee ne kirjana.

Maailma raollaan -kirjasta saamme lukea, mitä nuoret miettivät, minkälaisena he näkevät
maailman tällä hetkellä?

Lisätietoja
Tuoteryhmä
Teoksen nimiMaailma raollaan
Kielisuomi
Verokanta-
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja