Marja Luukkonen : Sumumetsän kasvatit

Alkaen 6,00 € Alkuperäinen hinta 8,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
0848330

On jäätävän kylmä talvi, ja kaupunkiin on määrätty ankara sähkönsäännöstely.
Viivin isä, kasvitieteellisen puutarhan johtaja, ja Viivi yrittävät pitää
kasvihuoneen kasveja hengissä, mutta sähkölaitoksen tarkastaja uhkaa sulkea
sähkön kokonaan. Koulun joulukuvaelman harjoituksetkin järjestetään kylmässä
auditoriossa. Musiikinopettaja Hamunen eli Hameli on säveltänyt esitykseen
musiikin ja eräs hänen huilusoolonsa osoittautuu käsittämättömän vaikuttavaksi.
Sitten löytyy sähkökatkojen syy: johtoihin on päässyt trooppisia
itiöitä, joitten luullaan olevan peräisin kasvihuoneelta. Mutta pian saadaan
selville, että itiöitä sikiääkin sähkölaitoksen omissa tiloissa. Niitä on vaikea
karkottaa. Kun kaupunginjohtaja kuulee Hamelin huilukappaleen hän tajuaa, että
sitä tottelee kaikki elollinen - mikseivät siis myös itiöt. Musiikinopettaja
palkataan suureen operaatioon. Kaupunkiin julistetaan ulkonaliikkumiskielto ja
Hameli houkuttelee huilullaan itiöt tyhjään junaan, joka lähtee kohti kaukaista
lopetettua seisaketta. Hamelia ei kuitenkaan kuulu takaisin eikä kaikki
muutenkaan suju aivan suunnitelmien mukaisesti.
Marja Luukkosen yllätyksellistä fantasiaa lukevat monenikäiset lapset
ja nuoret.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
TekijäMarja Luukkonen
Teoksen nimiSumumetsän kasvatit
Kielisuomi
Verokanta-
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja