Mitro Repo : Isä Mitron ajatuksia elämästä, työstä, uskosta (ERINOMAINEN)

Alkaen 13,00 € Alkuperäinen hinta 15,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
0341326

Helsingin ortodoksisen seurakunnan pastori isä Mitro - Mitro Repo - on jo vuosia kiertänyt Suomea pitkin ja poikin luennoimassa mitä erilaisimmille ihmisryhmille mitä erilaisimmissa tilaisuuksissa. Hän on puhunut elämänhallinnasta ja työssä jaksamisesta unohtamatta uskonasioitakaan.

Uudessa kirjassaan Isä Mitron ajatuksia elämästä, työstä, uskosta isä Mitro tarkastelee elämää ja työtä ja toisinpäin työtä ja elämää. Hän kirjoittaa mm. ilosta, unelmista, kiireestä, kodista, yrittäjyydestä, palautteesta, sijoitustoiminnasta, avantouinnista ja jalkapallosta.

Isä Mitro piirtää myös hienot henkilökuvat vanhemmistaan, arkkipiispa Paavalista, Kirka Babitzinista ja Urho Kekkosesta.

Ovatpa mukana myös pappilan pashan ja pääsiäislampaan teko-ohjeet ja kirje aikuiselle naiselle. Isä Mitro käsittelee myös joulua ja pääsiäistä perinteistä poikkeavalla tavalla.

Pysäyttävän tekstin rinnalla kulkee valokuvaaja Janne Gröningin hivelevä kuvakertomus Suomen luonnosta eri vuodenaikoina. Isä Mitron syvälliset kuvatekstit antavat kuville omakohtaisen sävyn. Teoksessa on myös perusteellinen asia- ja henkilöhakemisto.

Isä Mitro on toiminut Helsingin ortodoksisen seurakunnan palveluksessa vuodesta 1990 ja kolmantena pastorina vuodesta 1997. Hänet tunnetaan kantaaottavana sielunpaimenena ja ortodoksisuuden markkinoijana.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
TekijäMitro Repo
Teoksen nimiIsä Mitron ajatuksia elämästä, työstä, uskosta
Kielisuomi
Verokanta-
Avainsanatelämäntaito, usko, henkinen hyvinvointi, työ
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja