Pekka Laiho : Poika ja kapakkasaatana

12,00 € Alkuperäinen hinta 13,50 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
1086434

Pekka Laihon vauhdikas elämäkerta tempaa mukaansa matkalle 1960-luvun Ylioppilasteatterin maineikkaasta Lapualaisoopperasta aina teatterin politisoitumiseen ja taistolaisuuden aikaan 1970-luvulle. Kirja johdattaa myös MTV:n kukoistukseen sekä Tampereen teatterin ja Helsingin kaupunginteatterin värikkääseen maailmaan. Työskentely legendaarisen Jouko Turkan kanssa paitsi tuuletti koko teatterilaitosta myös murjoi Laihon omiakin "vanhoja aatameita" - miellyttämisviettiä ja epäonnistumisen pelkoa.

Ajankuvan lisäksi teos valottaa Pekka Laihon lapsuutta ja kovamaineisessa Sörkassa vietetyn nuoruuden, avioliittojen ja kuuluisuuden kirojen kautta pojan kasvamista mieheksi. 45 työvuotensa aikana Pekka on ehtinyt näytellä useiden suurten teatteripersoonien kanssa. Muistoja seuraavan lukijan mieleen välähtää monia hauskoja sattumuksia, joista on kehittynyt suoranaisia urbaanilegendoja.

"Jos jotain loukkaan, teen sen vastentahtoisesti, mutta en kyllä valehdellakaan tahdo. Kehut jaan vain sydämeni kyllyydestä. Jokainen tarina on totta, niin totta kuin ne vanhan miehen muistin varassa voivat olla. Sovitaanhan niin""

Lisätietoja
Tuoteryhmä
TekijäPekka Laiho
Teoksen nimiPoika ja kapakkasaatana
Kielisuomi
Verokanta-
Avainsanatmuistelmat, historia, näyttelijät, teatteri
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja