Petri Karra : Haarautuvan rakkauden talo

Alkaen 4,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
0136937

Juhani ja Paula ovat tavallinen hyvin toimeentuleva pariskunta, jonka liitto on juuri päättynyt eroon. Juhani on perheterapeutti ja Paula yritysvalmentaja, molemmat ovat mielestään aikuisia ihmisiä ja pystyvät hoitamaan eron sulassa sovussa ja järkevästi. He jäävät asumaan espoolaisen omakotitalonsa eri päätyihin siksi aikaa että saavat talon myytyä. Mutta kun taloon tulee ensimmäinen yövieras, heidän avioliittonsa Pandoran lipas aukeaa ja vapauttaa vihan vitsaukset. Haarautuvan rakkauden talo on hulvaton farssi, järkyttävä tragedia ja terävä analyysi parisuhteen olemuksesta. Valloittavat henkilöt ja vetävä juoni naurattavat ja itkettävät vuorotellen ja jättävät lukijan mieleen kysymyksen: minkälaisessa parisuhteessa sinä elät"

Haarautuvan rakkauden talon elokuvaamisoikeudet on myyty jo käsikirjoitusvaiheessa. Mika Kaurismäen ohjaama samanniminen elokuva saa ensi-iltansa kevätkaudella 2009. "Romaanin dialogi on vahvaa ja henkilöhahmot herkullisia, koomisia ja traagisia samaan aikaan, ja ne istuvat hyvin tähän aikaan ja sen arvomaailmaan", ylisti Kaurismäki.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
TekijäPetri Karra
Teoksen nimiHaarautuvan rakkauden talo
Kielisuomi
Verokanta-
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja