Piia Posti : Talven jälkeen valo

Special Price 3,00 € Alkuperäinen hinta 4,00 €
Ei varastossa
SKU
0395343

Milloin elämä muuttui väljähtyneeksi? Milloin yhteiset haaveet haudattiin? Anna katselee elämää kuin verhon takaa. Heillä on Jussin kanssa onnellinen, pitkä avioliitto ja fiksu, taiteellisesti lahjakas tytär. Yhdessä rakennetun kodin kukoistava puutarha on Annan silmäterä. Mutta unet tunkeutuvat ajatuksiin myös valveilla ja tuntuvat liian todellisilta, houkuttelevilta. Kaikki on hyvin, kaikki on paremmin kuin hyvin. Paitsi että Jussin työpäivät venyvät yhä pidemmiksi. Jussin mielestä Anna on muuttunut. Ja tyhjältä tuntuvaa elämää löytyy sulostuttamaan Nadja, nuori, verevä nainen, jolle kaikki miehessä on uutta ja ihanaa.

Ollaanhan me aina yhdessä, äiti. Eihän me koskaan kuolla? kysyi Marja pienenä. Edes silloin Anna ei osannut vastata. Ja nyt he ovat luisumassa etäälle toisistaan, heidän pieni perheensä on ajautumassa karille.

Piia Postin romaani Talven jälkeen valo on tummasävyinen kuvaus perheestä ja sen hajoamisesta, uuden rakkauden mahdollisuuden etsimisestä. Feminiininen kieli ja tarkat sukellukset henkilöiden mielentiloihin tekevät romaanista elämyksen. Talven jälkeen valo on vahvan kertojan suvereeni taidonnäyte.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
TekijäPiia Posti
Teoksen nimiTalven jälkeen valo
KustantajaGummerus
Painovuosi2010
Painos1
SidontaNidottu (pehmeäkantinen)
Sivumäärä350
Kielisuomi
ISBN9789512083381
Kuntoluokitus (K1-K5)K3 (hyvä)
MuutaPienoista kulumaa, pienoista taitejälkeä kansissa, selkämyksessä hieman vinoutta, parin sivun ylälaidassa aivan pienoista taittumaa
Korkeus (mm)212
Syvyys (mm)136
Paksuus (mm)25
Paino (g)372
VerokantaMarginaaliverotus
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja