Sakari Viinikainen : Rautatiesota 1918 : taistelut Savon rintamalla
Alkaen 14,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
1215576

Rautatieverkoston merkitys korostui Suomen sisällissodan ratkaisevilla hetkillä vuoden 1918 Savon taisteluissa. Sakari Viinikaisen teos tarkastelee junien, panssarijunien ja rautateiden roolia sodankäynnin kulussa sekä niiden vaikutusta merkittäviin tapahtumiin ja henkilöihin.
Takakansi
Juuri sisällissodan alla valmistunut Karjalan rata teki Pieksämäestä risteysaseman, jonka valtaamalla punaiset olisivat voineet jopa ratkaista sodan ennen kuin se kunnolla alkoikaan – tai tehdä sodankäynnin valkoisille ainakin äärimmäisen vaikeaksi. Punaisten katse ei kuitenkaan kohonnut kartalla tarpeeksi ylös vaan keskittyi tiukasti omaan elinhermoon, Riihimäki–Pietari-rataaan.
Tämä likinäköisyys johtui siitä, että 26. tammikuuta saapuvaksi luvatun ”Suuren asejunan” suojaamis- ja aseidenjaksosuunnitelma oli käytännössä punaisten ainoa sotasuunnitelma. Tarkoitus oli kyllä lähteä Kouvolasta eteenpäin Savon rataa toisella junalla, mutta liikkeelle lähtö myöhästyi – vain muutamia tunteja, mikä tekee Savon sodan alkuhetkistä jännitysnäytelmää.
Sisällissota oli mitä suurimmassa määrin rautatiesota. Silloiset punaiset eivät olisi mitenkään kyenneet kuljettamaan ennenäkemättömän suuria armeijoita. Radat toivat sekä uusia aseiden, hirviömäiset määrät ampumatarvikkeita että joukot. Kaikki panssarijunat eivät tosin olleet keskenään vertailukelpoisia, mutta sisällissodan rintamalla myös omatekoinen riitti, jolloin syntyi veturin korottamia nostureihin kiinnitetyillä konekivääreillä varustettuja panssarijunia.
Savon rintamalla taistelleiden nuorten miesten mukana tuntui tulevan hahmoja, kuten presidentti Urho Kekkonen, Nobelisti Artturi Ilmari Virtanen, kenraali Eric Tigerstedt, talvisodan sankarit Armas Kemppi ja ”Motti-Matti” Aarnio, jatkosodan ”Päämajan” aivot Valo Nihtilä ja kenraali Kustaa Tapola… Erikoisin Savon sotureista oli salaperäinen saksalainen ”yllätenantti” Karl von Zedtwitz zu Hackenbach, joka todellisuudessa oli itävaltalainen korpraali Karl Müller.
Sakari Viinikainen on kouvolalainen opetusneuvos ja paikallishistorioitsija, joka on kirjoittanut lukuisia kiitettyjä historiateoksia. Teatterikuninkaan sota – Kustaa III:n ja Katariina Suuren taistelu Kymijoesta ilmestyi vuonna 2015.
Esittely
Sisällissota olisi voinut ratketa rautateillä heti alkuunsa.
Juuri sisällissodan alla valmistunut Karjalan rata teki Pieksämäestä risteysaseman, jonka valtaamalla punaiset olisivat voineet jopa ratkaista sodan ennen kuin se kunnolla alkoikaan - tai tehdä sodankäynnin valkoisille ainakin äärimmäisen vaikeaksi. Punaisten katse ei kuitenkaan kohonnut kartalla tarpeeksi ylös, vaan keskittyi tiukasti omaan elinhermoon, Riihimäki-Pietarirataan.
Tämä likinäköisyys johtui siitä, että 26. tammikuuta 1918 saapuvaksi luvatun "suuren asejunan? suojaamis- ja aseidenjakosuunnitelma oli käytännössä punaisten ainoa sotasuunnitelma. Tarkoitus oli kyllä lähteä Kouvolasta etenemään Savon rataa toisella junalla, mutta liikkeellelähtö myöhästyi - vain muutamia tunteja, mikä tekee Savon sodan alkuhetkistä jännitysnäytelmän.
Sisällissota oli mitä suurimmassa määrin rautatiesota. Silloiset maantiet eivät olisi mitenkään kyenneet kuljettamaan ennen näkemättömän suuria armeijoita. Radat toivat mukaan myös uuden aseen, hirviömäiset panssarijunat. Kaikki panssarijunat eivät tosin olleet keskenään vertailukelpoisia, sillä sellaisiksi sanottiin myös omatekoisia viritelmiä, jollainen syntyi veturin työntämästä hiekkasäkeillä suojatusta tavaravaunusta.
Savon rintamilla taisteli lukuisia myöhemmin tunnetuksi tulleita hahmoja, kuten presidentti Urho Kekkonen, nobelisti Artturi Iivari Virtanen, keksijänero Eric Tigerstedt, talvisodan sankarit Armas Kemppi ja "Motti-Matti? Aarnio, jatkosodan Päämajan "aivot? Valo Nihtilä ja kenraali Kustaa Tapola... Erikoisin Savon sotureista oli salaperäinen saksalainen "yliluutnantti? Karl von Zedtwitz zu Hackenbach, joka todellisuudessa oli itävaltalainen korpraali Karl Muller.
Sakari Viinikainen on kouvolalainen opetusneuvos ja paikallishistorioitsija, joka on kirjoittanut lukuisia kiitettyjä historiateoksia. Teatterikuninkaan sota - Kustaa III:n ja Katariina Suuren taistelu Kymijoesta ilmestyi vuonna 2015.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Tekijä | Sakari Viinikainen |
| Teoksen nimi | Rautatiesota 1918 : taistelut Savon rintamalla |
| Sijainti | Paikallisvarasto Lähetetään seuraavana arkipäivänä |
| Kustantaja | Docendo |
| Painovuosi | 2017 |
| Painos | 1 |
| Sidonta | Sidottu, kuvakannet (kovakantinen) |
| Sivumäärä | 326 |
| Kieli | suomi |
| ISBN | 9789522913968 |
| Kunto | Uusi |
| SKU | 1215576 |
| Korkeus (mm) | 234 |
| Syvyys (mm) | 173 |
| Paksuus (mm) | 26 |
| Paino (g) | 578 |
| Verokanta | ALV 14 % |
| Avainsanat | henkilöhistoria, taistelut, Suomen sisällissota, sotatoimet, sisällissodat, rautatiet, sotakalusto, valkoiset (Suomen sisällissota), punaiset (Suomen sisällissota), panssarijunat |