Seppo Vuokko & Tom Björklund : Mammutin aika : elämää jääkaudella

30,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
1689336

Tom Björklundin vaikuttavat maalaukset ja Seppo Vuokon kiehtova teksti luovat elävän mielikuvan viime jääkauden aikaisen Euraasian eläimistä, kasveista ja ihmisistä.

Mammutin aika kuvaa viime jääkauden ja sen sulamisvaiheen eliöyhteisöjä. Pääosissa ovat tietenkin mammutti ja muut suuret nisäkkäät, mutta huomiota kiinnitetään myös lintuihin, hyönteisiin ja kasveihin. Kirja osoittaa, että vaikka mammutti on kuollut, mammuttiaro elää yhä - vieläpä niin, että useimmat sen lajeista ovat meille aivan tuttuja.

Kirjan alussa on suppea esitys jääkausista ja niiden syistä, mutta pääosa kirjaa etenee loisteliaasti kuvitetuin aukeamin, joilla kerrotaan jääkauden ajan tapahtumista, ekologisista ilmiöistä ja lajien välisestä vuorovaikutuksesta. Yllätyksiäkin löytyy, kuten että Euroopassakin on elänyt leijonia, virtahepoja ja hyeenoja! Tarinoista muodostuu kuva viime jääkauden historiasta, eliöistä ja niiden kohtalosta.

Kirjan loppupuoli keskittyy pohtimaan ihmisen vaikutusta: mikä merkitys oli metsästyksellä tai maanviljelyn leviämisellä: mitkä lajit hävisivät ja mitkä selvisivät; missä mammutin parempiosaiset seuralaiset nyt elävät"

Vaikka mammuttiaron eliöyhteisöjen rakenne ja toiminta ovat suurelta osin fiktiota, kirja perustuu vankasti tosiasioihin, maaperästä säilyneisiin jäänteisiin ja tietoihin eri lajien ekologiasta.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
TekijäSeppo Vuokko & Tom Björklund
Teoksen nimiMammutin aika : elämää jääkaudella
Kielisuomi
Verokanta-
Avainsanatmuinaiseläimet, ilmastonmuutokset, jääkaudet, eliöyhteisöt
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja