Simo Halinen : Idänsydänsimpukka (ERINOMAINEN)

Special Price 6,50 € Alkuperäinen hinta 10,00 €
Ei varastossa
SKU
0131245

Eräänä iltana historianopettaja Eero kuulee arkkitehtivaimonsa Ellan pohtivan ystävälleen
rakastajan hankkimista. Eerokin päättää hankkiutua avioliiton ulkopuoliseen suhteeseen. Seuraukset
ovat dramaattisemmat kuin kumpikaan osaa kevytmielisenä liikkeelle lähteneen ajatuksen pohjalta
ikinä aavistaa.

Parisuhteen hajoamista seuraavat vierestä niin heidän nuori tyttärensä Siiri kuin Ellan
herkkämielinen sisar Asta. Aviokriisi romahduttaa Eeron väitöskirjaprojektin, Ellan arkkitehdintyö
liikkuu ennustamattomille urille. Eero lähtee jäsentämään tuuliajolla seilaavaa elämäänsä
saaristomökille, jonne tulee myös käly Asta, kalatutkija. Lopulta omalla kulkureitillään ei tahdo
pysyä edes yhteyslossi.

Idänsydänsimpukassa perheen kriisiä katsotaan vuorotellen neljän ihmisen näkökulmasta.
Sukeltamalla syvälle kunkin henkilön mieleen Halinen rakentaa intensiivisen ja vereslihaisen
romaanin, jossa ovat lopulta oikeassa kaikki eikä kukaan.

Simo Halinen (s. 1965) on elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja ja asuu Helsingissä. Idänsydänsimpukka
on hänen esikoisromaaninsa.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
TekijäSimo Halinen
Teoksen nimiIdänsydänsimpukka
KustantajaTammi
Painovuosi2004
Painos1
SidontaSidottu kansipaperein (kovakantinen)
Sivumäärä281
Kielisuomi
ISBN9513131017
Kuntoluokitus (K1-K5)K4+ (erinomainen +) ks. kansipaperin kunto erikseen alta
Kansipaperin kuntoPientä kulumaa
Korkeus (mm)212
Syvyys (mm)138
Paksuus (mm)22
Paino (g)454
VerokantaMarginaaliverotus
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja