Sirkka Ahonen : Suomalaisuuden monet myytit : kansallinen katse historian kirjoissa

19,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-SUOM-FCD2CF

Totuudenjälkeisen keskustelun leimaamana aikana kansalliset myytit ovat entistä ajankohtaisempia. Niiden avulla pidetään yhteiskuntia koossa, mutta ne myös jakavat ihmisiä meihin ja muihin. Kuva suomalaisuudestakin pohjautuu juuriltaan hämäriin mutta sitkeästi eläviin kertomuksiin.

Suomalaisuuden monet myytit jäljittää sotienjälkeisiä myyttejämme historian kirjoissa. Kansakunnan rakennuskaudella syntyi käsitys sisukkaista, hiljaisista ja työteliäistä selviytyjistä, kun taas sodan aikana korostettiin suomalaista soturiluonnetta. Rauhanteon jälkeen oppikirjoja puhdistettiin neuvostovastaisesta sisällöstä ja alettiin korostaa suomalaisten roolia rauhanrakentajina.

Teos osoittaa, että myytit yhteisestä alkukodistamme ja vuosisatojen itsenäisyystahdosta on jo hylätty, mutta niiden tilalle on muodostettu uusia myyttejä esimerkiksi ikiaikaisesta osuudestamme Euroopan perintöön. Globalisoituminen antaa kuitenkin aihetta pohtia suuren kansallisen kertomuksen asemaa. Voisiko kansakuntia määritellä tulevaisuudessa muuten kuin etnisen yhteenkuuluvuuden perusteella?

Lisätietoja
Tuoteryhmä
TekijäSirkka Ahonen
Teoksen nimiSuomalaisuuden monet myytit : kansallinen katse historian kirjoissa
Kielisuomi
Verokanta-
Avainsanathistoria, suomalaisuus, tulkinta, suomalaiset, myytit, opetus, uskomukset, kansallinen identiteetti, historiankirjoitus, oppikirjat, historiankäsitys, historiakulttuuri, läroböcker, myter, finländare, nationell identitet, finskhet, undervisning, historieskrivning, trosföreställningar, tolkning, historieuppfattning, historiekultur
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja