Amy Tan : Rouva Chenin henki = Saving fish from drowning

As low as €5.50 Original Price €10.00
In stock
Only %1 left
SKU
P-ROUV-48480C

Nerokkaasti sepitetty, mehevästi kerrottu romaani Keittiöjumalan vaimon ja Luutohtorin tyttären tekijältä

Seurapiirirouva Bibi Chen on viemässä kahtatoista amerikkalaista kiertomatkalle Kiinan kautta Myanmariin. Juuri ennen lähtöpäivää Bibi kuolee ja oppaaksi vaihtuu kokematon nuori mies. Rouva on kuitenkin piikikkäänä kommentoijana ja tarinoidenkertojana hengessä mukana.

Bibin tarkkaan suunnittelema matkaohjelma alkaa rakoilla jo alkuvaiheessa, kun seurue metsästää autenttisia kokemuksia. Toilaillessaan lauma häpäisee kiinalaisen temppelin ja hankkii itselleen punataudin. Myanmarissa epäonninen meno jatkuu. Turistit sieppaa viidakkoon hallituksenvastainen karen-heimo, joka pitää yhtä heistä jumalana ja uskoo tämän järjestävän heimolle oman tosi-tv-ohjelman. Ihme kyllä niin käykin, mutta vasta melkoisen mediakohun jälkeen, sillä ryhmän tilannetta pyrkivät hyödyntämään sekä Yhdysvaltain poliitikot että matkailudollareista kiinnostunut sotilasjuntta ja katsojalukuja kärkkyvät tv-kanavat.

Amy Tan yhdistää Rouva Chenin hengessä kulttuurien kerrokset, länsimaisen turismin, sotilasdiktatuurin, tosi-tv:n ja henkien maailman oikukkaan yllätyksellisesti ja onnistuu luomaan omaperäisen ja viihdyttävän veijariromaanin.

More Information
Categories
AuthorAmy Tan
TitleRouva Chenin henki = Saving fish from drowning
Original titleSaving fish from drowning
LanguageFinnish
CoauthorsEva Siikarla
Tax Class-
☎ +358 40 541 9287 (weekdays from 8:00 to 15:00)
Copyright © Finlandia Kirja