Antti Tuuri : Wallenberg
Väkevä romaani lasimestari Jaakko Wallenbergista, joka tuomittiin kuolemaan harhaoppien
levittämisestä 1798
Lasimestari Jaakko Wallenberg aloitti 1700-luvun lopulla Pohjanmaalla oman uskonnollisen
liikkeen, joka hylkäsi kirkon jumalanpalveluksen ja sen sakramentit. Hän katsoi, ettei pelastukseen
pappeja tarvita, siihen riittävät Raamatun sana ja omatunto.
Wallenberg alkoi toimia saarnaajana ja sai kannattajia, mutta kirkon kanssa profeetta
joutui vakaviin kahnauksiin. Käräjillä Wallenbergia syytettiin irstailusta ja jumalanpilkasta. Hänet
tuomittiin kuolemaan vuonna 1798. Tuomio muutettiin elinkautiseksi, ja Wallenberg kuoli kaksi
vuotta myöhemmin Hämeenlinnan vankilassa.
Antti Tuuri ryhtyi tutkimaan Wallenbergin tapausta, koska ei voinut uskoa, että tuon ajan
pohjalaiset isännät ja emännät olisivat suostuneet osallistumaan julkisiin seksuaalisiin
hurjasteluihin, joista Wallenbergia syytettiin. Eräiden tietojen mukaan Wallenbergin vaimo Maria
Yrjöntytär oli Kauhavan Ylikylän Lahden talosta. Se on Antti Tuurin äidin kotitalo.
* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.
Categories | |
---|---|
Author | Antti Tuuri |
Title | Wallenberg |