Charles Burns : Musta aukko
Luulitko että sinun nuoruutesi oli pelottava? Kulttisarjakuva paljastaa, millainen se olisi voinut olla pahimmillaan.
Joukko elämäänsä sisältöä etsiviä nuoria viettää aikaansa lorvailemalla ja päätään sekoittamalla 70-luvun Seattlessa. Aika kuluu leppoisasti, kunnes nuorten joukossa alkaa levitä tauti, joka muuttaa tartunnan saaneet friikeiksi. Paiseet kasvoilla, haavaumat ja rintaan kasvanut, voihkiva suu ovat ulkoisia oireita tästä teinirutosta. Tartunnan saaneet erakoituvat ja muuttavat metsään asumaan. Ja sitten alkavat murhat.
Burnsin piirrosjälki on lähellä perinteistä kauhusarjakuvaa, mutta hän luo oman tyylinsä jossa nuorten maailma tiivistyy pieneksi ja koko ajan uhkaavammaksi.
Amerikkalainen Charles Burns (s. 1955) on Art Spiegelmanin RAW-lehden kasvatti, joka julkaisi ensimmäiset sarjakuvansa 70-luvun lopulla. Hän on sarjakuvauransa lisäksi kuvittanut muun muassa Iggy Popin levynkansia, ja häneltä on aikaisemmin suomennettu albumi El Borbah - rajumman puoleinen dekkari.
* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.
Categories | |
---|---|
Author | Charles Burns |
Title | Musta aukko |
Original title | Black hole |
Keywords | taudit, kaupungit, häpeä, opiskelijat, rutto, eristys, sarjakuvaromaanit, tieteissarjakuvat, kauhusarjakuvat, mutaatiot |