Cristina Barezzani & Aija Kalmbach : Suomi-italia-suomi-sanakirja
Out of stock
Only %1 left
SKU
P-SUOM-D3CAA9
Gummeruksen kaksikielisten ja kaksisuuntaisten perussanakirjojen sarja uudistui heinäkuussa 2005, jolloin englannin, ruotsin, saksan ja espanjan sanakirjat ilmestyivät sisällöltään päivitettyinä ja ulkoasultaan uudistettuina. Myös venäjän sanakirjan uusin painos ilmestyi uuden sarja-asun mukaisesti keltaisissa kansissa. Gummeruksen perussanakirjojen toimitustyössä käytetään hyväksi uutta toimitus- ja julkaisujärjestelmää, ja kokeneet sanakirjantekijämme voivat päivittää tietokantoihin koottuja hakusanastojaan Internetin välityksellä. Sanakirjojen hakusanat on laadittu mahdollisimman lyhyiksi ja helppokäyttöisiksi, jotta sana ja sen tärkein käyttötieto löytyisivät vaivattomasti. Perussanaston lisäksi myös tärkeimmät fraasit ja sanonnat on esitetty helposti erottuvina, omina päähakusanoinaan. Sanojen käyttöä kuvaavia esimerkkilauseita on sanakirjoissa mukana runsaasti. Hakusanastot on taitettu kahdelle, selkeästi toisistaan erottuvalle palstalle.
Viittauksia hakusana-artikkeleiden välillä on mahdollisimman vähän, ja vaikeaselkoisia erikoismerkintöjä on pyritty välttämään.
Keväällä 2006 uudistumisvuorossa ovat italian ja ranskan perussanakirjat. Molempien sanakirjojen hakusanastoa on kartutettu useilla tuhansilla hakusanoilla. Uutta sanastoa on koottu muun muassa ajankohtaisista harrasteista, terveydenhoidosta, koulutuksesta, yhteiskunnan toiminnasta sekä tieto- ja tietoliikennetekniikasta. Arkipäivän ilmaisuja ja muita tyylillisesti tärkeitä ilmaisuja on lisätty, samoin kielenkäyttöä kuvaavia esimerkkejä. Päivitystyön tuloksena suomalaiset kieltenopiskelijat saavat käyttöönsä ajantasaiset ja entistäkin helppokäyttöisemmät perustyökalut seitsemällä eri kielellä.

* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.
| Categories | |
|---|---|
| Author | Cristina Barezzani & Aija Kalmbach |
| Title | Suomi-italia-suomi-sanakirja |
| SKU | P-SUOM-D3CAA9 |
| Keywords | sanakirjat, suomen kieli, italian kieli |