Hannele Rantala : Fiasco : Moraalisia Luhistumisia
€10.00
In stock
Only %1 left
SKU
P-FIAS-1C5558

Hannele Rantalan "Fiasco : Moraalisia Luhistumisia" tutkii häpeän, epäonnistumisen ja moraalisten kokeiden teemoja sekä taiteen ja kirjallisuuden rajoja. Teos haastaa pohtimaan sekä yksilön että yhteisön eettisiä raja-alueita kriisin hetkellä.
Fiascon alaotsikko on Moraalisia luhistumisia, ja sen teemat liikkuvat häpeästä epäonnistumisiin. Rauhallisina aikoina ihminen ei välttämättä joudu testaamaan moraalista sisintään, mutta kriisien läheisyydessä sekä yksilön että yhteisön puheen ja tekojen yhteys joutuvat koetukselle. Kuten eräs teoksen hahmoista sanoo: ”Eihän kukaan ole puheidensa veroinen, sillä lailla rohkea. Naurattaa oikein, kun muistaa mitä sitä kuvitteli. Että olisi ollut sellainen, millainen luuli olevansa.”
Hannele Rantalan Fiascon henkilökuvat ovat syntyneet kolmen vuoden aikana. Kuvien hahmot ovat useimmille tunnistettavia, vaikka emme myöntäisikään heitä tuntevamme. Kuviin liittyvät lainaukset ovat heidän puhettaan; puhetta, jota meistä useimmat käyvät sisällämme, vaikka emme haluaisi sitä myöntää. Teos on fiktiivinen, mutta totta.
Fiasco on teos myös kirjallisuudesta ja taiteesta. Hannele Rantalan teokset liittyvät kiinteästi kuvataiteen ja kirjallisuuden traditioon. Hän esittää kysymykset: mikä on taidetta, onko tämä taidetta? Millaisista aineksista taideteos syntyy?

* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.
| Categories | |
|---|---|
| Author | Hannele Rantala |
| Title | Fiasco : Moraalisia Luhistumisia |
| SKU | P-FIAS-1C5558 |