Janne Kaisto & Ilari Kallio : Työsopimuksen tunnusmerkit

€58.60
In stock
Only %1 left
SKU
P-TYOS-33BBE7
See all options

Teoksen ydinkysymys on, miten työsopimus tunnistetaan. Monessa tilanteessa osapuolet voivat solmia sopimuksen, jossa sovitaan työn tekemisestä toiselle, mutta sopimusta ei pidetä työsopimuslaissa tarkoitettuna työsopimuksena. Rajanvetovaikeudet ovat yleisiä. Käytännössä on esiintynyt epäselvyyttä esimerkiksi siitä, onko henkilö toiminut yrittäjänä vai työsuhteisena työntekijänä. Ongelmia ratkaistaessa on usein turvauduttu niin sanottuun kokonaisarviointiin.

Teos on tarkoitettu juristeille, jotka törmäävät työssään esimerkiksi työ-, urakka- tai asiantuntijasopimuksiin, sekä muille henkilöstöalan ammattilaisille, jotka ovat tekemisissä työsopimusasioiden kanssa. Kyseessä on vuosiin ensimmäinen perinpohjainen tutkimus työsopimuksen tunnusmerkkien sisällöstä, kokonaisarviointia ohjaavista tekijöistä ja rajanvedosta yrittäjyyteen. Teoksessa on käyty läpi niin tuomioistuinkäytäntöä kuin oikeustieteessä esitettyjä näkemyksiäkin, ja asiaa on käsitelty työoikeuden lisäksi muun muassa siviiliprosessioikeuden näkökulmasta.

Kirjoittajat OTT Janne Kaisto ja OTK Ilari Kallio työskentelevät tutkijoina ja opettajina Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa.

* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.

More Information
Categories
AuthorJanne Kaisto & Ilari Kallio
TitleTyösopimuksen tunnusmerkit
☎ +358 40 541 9287 (weekdays from 8:00 to 15:00)
Copyright © Finlandia Kirja