Jari Litmanen : Litmanen 10

As low as €7.00
In stock
Only %1 left
SKU
P-LITM-902595
See all options

Kuninkaan tarina omin sanoin

Jari Litmasen ura maailman suosituimman urheilulajin ehdottomalla huipputasolla on kansainvälisesti merkittävä ja suomalaisittain ainutlaatuinen, ja monet ovat siitä kertoneet ja sitä muistelleet. Nyt puheenvuoro on ensimmäistä kertaa Litmasella itsellään.

Näyttävästi kuvitettu kirja käy läpi Jari Litmasen huikean matkan Lahdesta maailman suurimmille jalkapallostadioneille, Reipas-juniorista Mestarien liigan voittajaksi ja oman aikansa vaarallisimpien hyökkääjäpelaajien joukkoon. Kuningas Litmanen kertoo nyt omin sanoin uransa suurimmista menestyksistä, isoimmista pettymyksistä ja tärkeimmistä henkilöistä matkan varrelta - miten hän itse on tämän kaiken nähnyt ja kokenut.

"Minulla on hyvin brasilialainen suhtautuminen jalkapalloon. Laji on suuri osa minun persoonaani ja tärkeä osa elämääni", Litmanen sanoo.

Jari Litmanen nousi suomalaisen jalkapalloilun ensimmäiseksi kansainväliseksi supertähdeksi, kun hän vuonna 1995 voitti Mestarien liigan amsterdamilaisen Ajaxin riveissä ja sijoittui kolmanneksi Kultainen pallo -äänestyksessä, jossa etsittiin Euroopan parasta jalkapalloilijaa. Samana vuonna hänet ensimmäisenä joukkuelajin edustajana valittiin Suomessa Vuoden urheilijaksi. Suomen parhaaksi jalkapalloilijaksi hänet on valittu yhdeksän kertaa. Hän on myös Suomen maajoukkueen entinen kapteeni, eniten otteluita pelannut ja eniten maaleja tehnyt pelaaja. Vuonna 2013 Helsingin Sanomien lukijat äänestivät Litmasen Suomen "eläväksi kansallisaarteeksi".

* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.

More Information
Categories
AuthorJari Litmanen
CoauthorsJuha Tamminen
TitleLitmanen 10
Keywordsjalkapallo, urheilijat, jalkapalloilijat, ammattiurheilu
☎ +358 40 541 9287 (weekdays from 8:00 to 15:00)
Copyright © Finlandia Kirja