Jouko Aaltonen : Orjia ja isäntiä : ruotsalais-suomalainen siirtomaaherruus Karibialla

Out of stock
Only %1 left
SKU
P-ORJI-B583A9

Jouko Aaltonen ja Seppo Sivonen palkittiin vuonna 2020 Valtion tiedonjulkistamispalkinnolla esimerkillisestä tiedonjulkistamisesta teoksessa Orjia ja isäntiä ? ruotsalais-suomalainen siirtomaaherruus Karibialla. Kirja oli myös Kanava-palkintoehdokas 2019!

Vuonna 1784 kuningas Kustaa III hankki Karibialta pikkuriikkisen Saint-Barthelemyn kalliosaaren, josta tuli hyvän sataman ansiosta orjatalouden solmukohta. Tiesitkö, että saaren ylläpitämiseen osallistuivat myös suomalaistaustaiset kuvernöörit, sotilaat ja merimiehet? Suomalaiset myös sijoittivat orjatalouteen ja hyötyivät
kaupasta. Tulihan raaka-ainekin Turun sokeritehtaalle Karibian orjaplantaaseilta.

Kirja piirtää samaan aikaan isoa ja pientä kuvaa: toisaalta se uppoutuu orjien, herrojen, kauppiaiden, sotilaiden ja merimiesten elämään ja kokemuksiin pienellä syrjäisellä Saint-Barthelemyn saarella ja toisaalta se avaa globaalin siirtomaa-ajan mekanismeja. Orjia ja isäntiä käsittelee myös orjuuden vastaista taistelua, joka oli yksi ihmiskunnan ensimmäisiä suuria moderneja joukkoliikkeitä.

More Information
Categories
AuthorJouko Aaltonen
TitleOrjia ja isäntiä : ruotsalais-suomalainen siirtomaaherruus Karibialla
LanguageFinnish
CoauthorsSeppo Sivonen
Tax Class-
Keywordssosiaalihistoria, taloushistoria, kolonialismi, siirtomaat, siirtokunnat, orjuus, orjakauppa
☎ +358 40 541 9287 (weekdays from 8:00 to 15:00)
Copyright © Finlandia Kirja