Jussi Marttinen : Mikä perussuomalaisia vaivaa?

€26.90
In stock
Only %1 left
SKU
P-MIKA-B2D28E
See all options

Kuilu perussuomalaisten ja muiden suomalaisten välillä on kasvanut poikkeuksellisen suureksi. Perussuomalaisuus on ajatusmaailman jo omaksuneille itsestäänselvyys, mutta muille se näyttäytyy ristiriitaisena ja vaikeasti lähestyttävänä. Millaisia ihmisiä perussuomalaiset ovat ja mitä he oikeasti ajattelevat?

Tutkimukset paljastavat, että perussuomalaiset ovat monella tavalla täysin muusta väestöstä poikkeava ryhmä. Heitä yhdistävät arvot ja asenteet eivät kuitenkaan aina vastaa yleisiä käsityksiä. Isänmaallisuuden ja pienen ihmisen puolustamisen kaltaiset perussuomalaisuuden kulmakivet näyttävätkin olevan lähinnä keinoja tuoda pinnan alla kytevät todelliset arvot esille.

Jussi Marttinen selvittää teoksessa, keitä perussuomalaisten puoluejäsenet ja kannattajat ovat sekä millaisen kuvan he piirtävät perussuomalaisuudesta kyselytutkimusten perusteella. Kirjan tavoitteena on osoittaa, että perussuomalaisia todella vaivaa jokin, pohtia mikä se jokin voisi olla ja esittää keinoja, joilla Suomen poliittisten kuplien välistä konfliktia voisi hillitä. Marttinen yhdistää laajasti tutkimustietoa ja soveltaa sen pohjalta yritysmaailman johtamisoppeja perussuomalaisten kohtaamiseen.

* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.

More Information
Categories
AuthorJussi Marttinen
TitleMikä perussuomalaisia vaivaa?
KeywordsPerussuomalaiset, Suomen poliittinen järjestelmä, Suomen politiikka
☎ +358 40 541 9287 (weekdays from 8:00 to 15:00)
Copyright © Finlandia Kirja