Jyri Hokkinen : Hammurabin hengessä

Hammurabin hengessä immerses the reader in the networks of Helsinki’s underworld and international crime in the gripping Foka series.
Foka-sarjan toinen osa, Hammurabin hengessä, jatkaa kirjan Rypsisade tarinaa, jossa ovimies Tapio -Foka- Fokinin kosto venäläisrikollisille lamautti heidän Helsingissä pyörittämänsä amfetamiinikaupan kokonaan. Moskovassa huumeliigan johto haluaa selvittää tapahtumien kulun perin pohjin ja lähettää oman selvitysmiehensä Helsinkiin. Fokan ahdinkoa lisää Kööpenhaminasta ilmestyvä kiristäjä, joka voisi toimittaa Fokan vuosiksi vankilaan tiedoillaan. Eikä hänen tilannettaan helpota suhde rikostutkijana toimivan Miian kanssa, jonka tutkimiin rikoksiin Foka on sotkeutunut kaulaansa myöten. Foka-sarjan toisessa osassa seikkaillaan Sörkan ja Kallion kulmien lisäksi myös Moskovan rikollispiireissä sekä Kööpenhaminan baareissa ja yökerhoissa.
Toinen painos, uudistettu laitos
Uudestaan julkaistu Hammurabin hengessä (Foka II) on uudistetun Foka-sarjan toinen osa. Aiemmin julkaistut teokset: Rypsisade (2015) ja Hammurabin hengessä (2017) on kirjoitettu täysin uudestaan tätä jatkuvajuonista Foka-sarjaa varten. Aiemmin julkaisematon Barbelon sisaret (Foka III) julkaistaan myöhemmin 2023. Eikä Fokan seikkailut vielä siihenkään jää - jatkoa on luvassa. Foka-kirjat julkaistaan myös äänikirjoina. Rypsisade keräsi tuhat kuuntelua jo parissa kuukaudessa!
Jyri Hokkinen (s. 1966) ryhtyi kirjailijaksi tehtyään ensin pitkän uran it-alalla johto- ja asiantuntijatehtävissä. Työuransa ohella Hokkinen toimi vuosikymmeniä karatevalmentajana. Hän on myös hoitanut lukuisia henkilösuojaukseen liittyviä yksityisiä toimeksiantoja, joista on osaltaan kertynyt ideoita jännäreitä varten.
Foka-kirjoissaan Hokkinen kuvailee tarkalla kynällään etenkin Kallion ja Sörkan alueiden elämää. Huumorin hän pujottaa tarinoihinsa eläväisten henkilöhahmojensa kautta. Usein kirjan tapahtumat leviävät myös Venäjälle tai Suomen läntisiin naapurimaihin. Historiasta ja politiikasta kiinnostuneena Hokkinen ei malta useinkaan olla sijoittamatta joitain näihin liittyviä elementtejä kirjoihinsa.
* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.
Categories | |
---|---|
Author | Jyri Hokkinen |
Title | Hammurabin hengessä |
Keywords | Helsinki, Kirjasarja, alamaailma, jännityskirja, rikoskirja |