Kaija Pannula : Ketun kauppa ja muita kettujuttuja
Kolme viisasta kertomusta vanhenevasta ketusta ja nuoresta mäyrästä
Ketun kauppa jatkaa omalaatuisen ketun tarinaa ja päättää sen tavalla, joka koskettaa kaikenikäisiä lukijoita.
Kettu alkaa olla jo iäkäs, eikä kaupanpito enää oikein innosta. Niinpä se pyytää nuorta mäyrää kauppa-apulaiseksi. Mutta tätä tuntuvat kiinnostavan aivan muut asiat! Kesän aikana yhteinen sävel kuitenkin löytyy, ja vanha ja nuori saavat oppia toisiltaan.
Kaija Pannulan kirjoittamat tarinat kertovat luopumisesta ja uuden aloittamisesta. Sukupolvet vaihtuvat ja elämä jatkaa kulkuaan. Samalla Ketun kaitafilmikameralle tallentuu metsän eläinten arki: majavan hymy ensimmäisellä hampaallaan ja hirvenvasojen kouluunlähtö. Klassisen kauniit kuvat ovat Netta Lehtolan käsialaa.
Kaija Pannula (s. 1970) asuu Kouvolassa ja työskentelee arkistoalalla.
Netta Lehtola (s. 1996) on Helsingissä asuva kuvittaja ja graafinen suunnittelija sekä pelisuunnittelija.
Tekijöiden esikoisteos Kettujuttuja valittiin lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia junior -ehdokkaaksi vuonna 2019.
* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.
Categories | |
---|---|
Author | Kaija Pannula |
Co-authors | Illustrated by: Netta Lehtola Cover design or artwork by: Netta Lehtola and Kaisu Sandberg |
Title | Ketun kauppa ja muita kettujuttuja |
Keywords | kettu, mäyrä |