Ei pelkkää propellipäiden puuhaa

The digital transformation of Finland’s leading business newspaper reveals the challenges and reinvention required in the media industry. This book highlights adaptation and innovation in economic journalism through decades of change.
Kenelle: For those interested in the digitalization of media and the evolution of business journalism.
Vuonna 1898 perustetun Kauppalehden brändi on edelleen sama yli 120 vuoden yhtäjaksoisen ilmestymisen jälkeen. Reiluun vuosisataan mahtuu monenlaisia vaiheita. Suomen merkittävimmän talousmedian olemassaolo on ollut uhattunakin, ja liiketoiminnan muoto on muuttunut moneen kertaan.
Tämä kirja kertoo suomalaisen talousuutisoinnin digitalisoitumisen tarinaa yhden merkittävän toimijan näkökulmasta. Maksullinen digitaalinen talousmedia on vahvassa vedossa koronapandemian aiheuttaman uutisten ja tiedon kysynnän kasvun myötä.
1990-luvun puolivälissä aloitettu digitaalisen Kauppalehden kehittäminen osoittaa, että pikavoittoja ei ole. Tarvitaan rohkeita tekijöitä ja ennakkoluulottomia näkemyksiä. Yhtiön johto tarvitsee uskoa tulevaisuuteen, ja lisäksi tarvitaan paljon onnea.
Ei pelkkää propellipäiden puuhaa kertoo siitä, miten satavuotias mediabrändi keksi itsensä uudelleen. Vuonna 2021, neljännesvuosista Kauppalehti Onlinen perustamisen jälkeen, Kauppalehden liikevaihdosta yli kaksi kolmannesta on digitaalista.
* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.
Categories | |
---|---|
Co-authors | Edited by: Laura Puro |
Title | Ei pelkkää propellipäiden puuhaa |