Paula Ritanen-Närhi : Paulan puutarha - paratiisi takapihalla

As low as €11.00
In stock
Only %1 left
SKU
P-PAUL-452C43

Puutarha on kodin jatke, jossa saa rauhoittua ja johon voi paeta ympäröivän maailman hälyä. Huvimajassa voi viettää iltaa katsellen siilien lyllerrystä, sammakoiden loikkimista tai naapurin kissan hiiviskelyä. Kasvihuoneessa kasvavat pelargonit, yrtit, kärhöt ja viiniköynnökset. Pienellekin kasvimaalle mahtuu vihanneksia, salaatteja ja kukkia - tärkeintä ei ole sato, vaan kasvien kasvun seuraaminen ja niiden seurassa viihtyminen.. Lasiterassi puolestaan pidentää puutarhan kesää aikaisesta keväästä pitkälle syksyyn.

Ylen TV1-kanavan Puutarhaunelmia-ohjelmasta ja lukuisista lehtikirjoituksistaan tuttu puutarhatoimittaja, hortonomi ja intohimoinen kotipuutarhuri Paula Ritanen-Närhi kutsuu lukijan vierailulle omaan puutarhaansa. Kirjassa esitellään upeiden kuvien avulla Paulan puutarha -ei mallipuutarhana vaan virikkeenä luovaan tilankäyttöön. Mukana on ideoiden lisäksi käytännönläheisiä ohjeita, esimerkiksi kuinka perustaa lummelammikko sinkkivatiin tai kuinka ottaa pelakuista pistokkaat.

Paula Ritanen-Närhi on kirjoittanut aiemmin monista suomalaisista puutarhoista, mutta tässä kirjassa hän keskittyy omaan puutarhaansa, jonka tuntee parhaiten. Kirja kannustaa pienen pihan omistajia käyttämään tilaa hyväkseen, sillä muutamaan sataan neliöönkin mahtuu todistetusti paljon ilman ahtauden tuntua.

More Information
Categories
AuthorPaula Ritanen-Närhi
TitlePaulan puutarha - paratiisi takapihalla
LanguageFinnish
Tax Class-
Keywordspuutarhanhoito, puutarhakasvit, puutarhat, puutarhaviljely
☎ +358 40 541 9287 (weekdays from 8:00 to 15:00)
Copyright © Finlandia Kirja