Pekka Haatanen : Suomen maalaisköyhälistö

Out of stock
Only %1 left
SKU
P-SUOM-AAF322

Pekka Haatasen kirjoittama klassinen tutkimus ilmestyi alun perin vuonna 1968 (WSOY). Suomen maalaisköyhälistö käsittelee maalaisväestön alimpien kerrostumien - loisten, mäkitupalaisten, muonamiesten, palkollisten ja teoksen loppuosassa myös heidän historiallisten seuraajiensa, syrjäseutujen köyhän pienviljelijäväestön - vaiheita ja elämänolosuhteita.

Mihinkään tiettyyn ajanjaksoon rajoittumatta tekijä luo kokonaiskuvan maalaisköyhyyden ilmiöstä koko sen ulottuvuudessa 1690-luvun suurista kuolonvuosista aina 1960-luvulle saakka. Ajallinen painopiste on kuitenkin "köyhäläisyyden vuosikymmenissä" 1800-luvun jälkimmäisellä puoliskolla sekä viivästyneiden syrjäseutujen osalta myös 1900-luvun puolella.

Köyhäläisyyden laajuutta ja alueellista esiintymistä eri ajankohtina on kuvattu lähinnä tilastollisen aineiston nojalla. Köyhäläisyyden syvyyteen on päästy porautumaan erilaatuisten ja -asteisten kertomusten ja kuvausten avulla. Historiantutkimuksen tavanomaisen lähdeaineiston ohella tekijä on käyttänyt runsaasti apuna myös suomalaista maalaisköyhälistön oloja kuvaavaa kaunokirjallisuutta. Kansankirjailijoidemme - Päivärinnan, Kiannon, Sillanpään, Haanpään, Linnan ym. - vankka asiantuntemus ja rikas kielenkäyttö ovatkin tarjonneet hedelmällisen näkökulman myös tieteelliseltä kannalta katsottuna. Pekka Haatanen jäi täysinpalvelleena eläkkeelle vuonna 2003 oltuaan Teknillisen korkeakoulun apulaisprofessori ja Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan dosentti vuodesta 1973.

More Information
Categories
AuthorPekka Haatanen
TitleSuomen maalaisköyhälistö
LanguageFinnish
Tax Class-
Keywordssosiaalihistoria, sosiaalinen kerrostuneisuus, maanomistus, maaseutu, muuttoliike, väestöhistoria, maaseutuväestö, köyhät
☎ +358 40 541 9287 (weekdays from 8:00 to 15:00)
Copyright © Finlandia Kirja