Ari Turunen & Petri Laukka : Solvaajat
Solvaaminen ja perättömien väitteiden levitys ovat viime vuosina yleistyneet, ilmiö on kuitenkin yhtä vanha kuin ihminenkin. Julmat sanat ovat aina edeltäneet julmia tekoja ja johtaneet usein katastrofeihin.
Solvaajat valottaa, miten mustamaalaus, alituiset loukkaukset, nöyryytykset ja kaikenlainen panettelu ovat vaikuttaneet ihmisyhteisöjen kehitykseen. Historia osoittaa antiikista alkaen, että tuloksena on ollut mitä kummallisimpia yhteenottoja - joskus jopa sotia.
Kronologisesti etenevän kirjan herkulliset tarinat kertovat historian hurjimmista herjaajista ja pahasuisimmista panettelijoista. Kirjassa pääsevät esiin politiikan, uskonnon, urheilun, kulttuurin ja taiteen kaikista kauheimmat räyhääjät.
Martti Luther, Urho Kekkonen tai vaikkapa Muham- mad Ali, Johnny Rotten, Morrissey ja Gallagherin veljekset tunnetaan saavutuksistaan, mutta heidän välineenään on usein ollut panettelu. Kirjassa hahmotellaan räyhääjän tyypilliset luonteenpiirteet ja kerrotaan, mistä aineksista vihapuhe syntyy.
* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.
Categories | |
---|---|
Author | Ari Turunen & Petri Laukka |
Coauthors | Ari Turunen |
Title | Solvaajat |
Keywords | solvaaminen, solvaus, vihapuhe |