Ruth Rendell : Nokikolarin poika
Gerald Candless on suuren yleisön ja kritiikin rakastama kirjailija. Candlessin haaveissa ei
kuitenkaan ole koskaan siintänyt maine ja kunnia, vaan oma perhe ja omat lapset. Sekin unelma on
toteutunut: Candlessin huvilassa meren rannalla näytellään perheidylliä, jonka osallisia ovat kaksi
kaunista tytärtä ja isä. Äiti on tässä näytelmässä statisti. Eräänä iltana Candless palaa kotiin kuin
aaveen nähneenä ja kuolee parin tunnin kuluttua sydänkohtaukseen. Tyttärien maailma romahtaa.
Palvottu isä on poissa. Candlessin kustantaja ottaa tyttäristä vanhempaan yhteyttä ja pyytää tätä
kirjoittamaan isänsä elämäkerran. Sarah epäröi hetken, mutta päättää pian jättää yliopisto-opintonsa
ja tarttuu tarmokkaasti työhön. Ehkä kirjoittaminen helpottaa surutyötä. Sarah huomaa, että isän
elämästä on miltei mahdotonta kirjoittaa, koska kukaan ei tiedä siitä mitään. Kaikki mitä isä on
kertonut, paljastuu huiputukseksi. Gerald Candless ei ollut isän oikea nimi, hänen perhetaustansakin
on tuulesta temmattu. Kuka isä oli? Sarah aloittaa salapoliisin työn jonka myötä perheen naiset
joutuvat tekemään ankaran matkan myös omaan itseensä. Sarahin löydöt valaisevat oudosti myös
vuosikymmenten takaista murhaa Lontoossa. Mikään ei ole sitä miltä näyttää.
Ruth Rendell on Ison-Britannian arvostetuimpia ja suosituimpia kirjailijoita. Rendell on saanut
useita dekkaripalkintoja ja muita kunnianosoituksia ansioistaan rikoskirjailijana. Nokikolarin
poika on alun perin julkaistu kirjailijanimellä Barbara Vine.
* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.
Categories | |
---|---|
Author | Ruth Rendell |
Coauthors | Marja Luoma |
Title | Nokikolarin poika |
Original title | The chimney sweeper's boy |