Lauri Otonkoski & Tiina Lehtoranta : Kuinka krokotiili kadotti kielensä
Suomalainen kulttuuri on viime vuosikymmeninä rikastunut kymmenillä vähemmistökulttuureilla, joiden satuperinne on tähän asti jäänyt tavoittamattomiin muilta kuin näiden kielten äidinkielisiltä puhujilta. Tiina Lehtorannan ja Lauri Otonkosken suomeksi versioimat tarinat luovat monikulttuurista siltaa, jonka avulla Suomen vähemmistökulttuurien kansansadut tulevat tutuiksi suomalaisille lapsille.
Yhteensä kymmenen tarinaa, yhtenä niistä alun perin somalinkielinen kirjan nimisatu Kuinka krokotiili kadotti kielensä, on kerrottu raikkaasti kuvitetussa kirjassa sekä alkukielellä että suomeksi. Tarinat sopivat kerrottavaksi ja luettavaksi niin päiväkodeissa, kouluissa, kirjastoissa, opintopiireissä, perheissä, pienryhmissä ja kerhoissa kuin myös erilaisissa keskustelupiireissä.
Kirja sisältää edellämainitun nimitarinan lisäksi kiinalaisen, thaimaalaisen, persialaisen, vietnamilaisen, arabin- ja kurdinkielisen, albanialaisen, saamelaisen ja venäläisen kansansadun. Kukin niistä on valikoitunut suomennettavaksi alkukielisten kertojien kautta.
Tekstit ovat kirjaksi toimittaneet lastenkirjallisuuden parissa pitkään työskennellyt Tiina Lehtoranta ja kirjailija Lauri Otonkoski. He ovat vastanneet myös satujen suomenkielisen asun ja dramaturgian hiomisesta. Kuvituksen on laatinut kuvataiteilija Anna Helminen.
* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.
Categories | |
---|---|
Author | Lauri Otonkoski & Tiina Lehtoranta |
Co-authors | Kuvittaja: Anna Helminen |
Title | Kuinka krokotiili kadotti kielensä |
SKU | P-KUIN-B4EF88 |