Tuulia Aho : Urpukas

As low as €4.50
In stock
Only %1 left
SKU
P-URPU-F7920E
See all options

Rikkaalla kielellään ilahduttaneen Kuikansulka-trilogian hengessä Tuulia Aho jatkaa vaikuttavien fantasiamaailmojen luomista. Kaksiosaisen sarjan jännittävä, luontoa kunnioittava aloitusteos ammentaa kekseliäästi pohjoisista perinteistä ja mytologiasta.

Urpukas on vasta kuusitoista, mutta jo taitava kuparinvalaja. Kyläläiset kuitenkin karttavat häntä, sillä hän on hallava: puoliksi ihminen, puoliksi haltia. Haltioilla on tärkeä tehtävä luonnon suojelijoina, mutta osa haluaisi päästä heistä eroon. Ahneuksissaan kyläläiset kaatavat vanhan haltiapuun, ja kylän ylle lankeaa kirous. Vain omassa rauhassaan viihtyvän suomunkaiskansan apu voi pelastaa kylän - ja Urpukkaan rakkaan pikkusiskon. Urpukas uhrautuu matkaan ystävättärensä Pajuttaren sekä säikähtäneen oloisen näkijän kanssa. Oikeamielisenä itseään pitänyt nuorimies joutuu vastakkain heikkoutensa kanssa, eikä voi edes aavistaa, mitä suomunkaiset haluavat avustaan vastalahjaksi...

* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.

More Information
Categories
AuthorTuulia Aho
TitleUrpukas
☎ +358 40 541 9287 (weekdays from 8:00 to 15:00)
Copyright © Finlandia Kirja