Ulla-Lena Lundberg : Liekinkantajat

As low as €8.00
In stock
Only %1 left
SKU
P-LIEK-DBA53C
See all options

Ilman valoa ja lämpöä ei Suomen talvesta selviä. Niinpä lämmitetään kaakeliuuneja, pöydälle nostetaan öljylamppu ja pimeään lähdetään myrskylyhtyä kantaen. Samaan tapaan idealistin rinnassa palava liekki sytyttää innostuksen, jonka roihu leviää laajalle suurten kansanliikkeiden aikana 1800-luvun lopulla.

Ulla-Lena Lundbergin romaanin keskiössä on Finnsinkansanopisto, jonka perustaminen on jo itsessään suuri voitto. Opistosta tulee innostavien keskustelujen näyttämö. Venäläistämiskaudella kiistaa käydään aktivismin ja lainkuuliaisuuden suhteesta. Kansanopisto on epäpoliittinen, se on tarkoitettu sivistyksen tyyssijaksi, mutta...

Lundberg ei olisi Lundberg, ellei hän lähestyisi tapahtumia päähenkilöidensä kautta. Hän kuvaa kolmen pariskunnan elämää kolmen sukupolven ajan - Vaasan palosta elokuussa 1852 Krimin sodan kautta 1920-luvun lopulle - lukutaidottomuudesta tyttökoulujen ja yliopistojen kautta pakkomielteiseen koulupelkoon. Yksittäisen ihmisen elämä, epäilykset, arjen loputon raadanta ja etenkin kaikkinielevä, kuluttava rakkaus työntävät Suomen kohtalon toisinaan pitkäksikin ajaksi taka-alalle.

Ulla-Lena Lundberg (s. 1947) on syntynyt Kökarissa ja asuu Porvoossa. Moninkertaisesti palkittu kirjailija on julkaissut romaaneja, runoja, matkakertomuksia ja raportteja. Finlandia-palkinnon hän voitti menestysromaanillaan Jää (Is, S&S, 2012, suom. Leena Vallisaari). Vuonna 1993 hänet nimitettiin Åbo Akademin kunniatohtoriksi.

* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.

More Information
Categories
AuthorUlla-Lena Lundberg
CoauthorsLeena Vallisaari
Co-authorsTranslated by: Leena Vallisaari
TitleLiekinkantajat
Original titleLyser och lågar
☎ +358 40 541 9287 (weekdays from 8:00 to 15:00)
Copyright © Finlandia Kirja