William Shakespeare : Henrik VI, osa 1
Värikäs kudelma kuninkaan nuoruusvuosista: ylimystön valtataistelua käydään, kun Ranskan läänitykset ovat joutumassa vihollisen haltuun.
exeter:
Minä pelkään pahaa enteilevää ennustusta,
jota lapset hokivat, kun Henrik viides eli:
Monmouthin Henrik kaiken valloittaa,
Windsorin Henrik kaiken kadottaa -
niin selvää se on, että minä toivon päivieni
päättyvän jo ennen tuota onnetonta aikaa.
Sankarikuningas Henrik V:n poika, kovaonninen ja toistaitoinen Henrik VI, joutuu kuninkaaksi jo pikkulapsena. Vallan vie hänen käsistään riitaisa sukulaisten, aatelisten ja kirkonmiesten joukko. Englanti käy sotaa Ranskassa, vastassa Orléansin neitsyeksi sanotun noidan villitsemä kruununprinssi Charles joukkoineen. Ritarihyveet tekevät kuolemaa ja sisällissota lähestyy, kun valkoisen ja punaisen ruusun kannattajat valitsevat puolensa.
Henrik VI -trilogian ensimmäinen osa kertoo Henrik-kuninkaan lapsuudesta ja nuoruudesta ja päättyy avioliiton odotukseen. Tarina jatkuu suoraan näytelmän toisessa ja kolmannessa osassa ja huipentuu Rikhard III:een. Kaikki neljä näytelmää ovat ilmestyneet Matti Rossin vahvoina suomennoksina.
"Näytelmän kirjoittamisen aikaan vielä häkellyttävän nuori, alle 30-vuotias Shakespeare on nähnyt selvästi suurpolitiikan, hallinnon ja uskonnon raadollisuuden", kirjoittaa Tuomas M. Heikkilä esipuheessaan.
* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.
Categories | |
---|---|
Author | William Shakespeare |
Co-authors | Translated by: Matti Rossi Preface by: Tuomas Heikkilä |
Title | Henrik VI, osa 1 |
Original title | Henry VI, Part 1 |
Keywords | 1400-luku, englannin kieli, suvut, yhteiskunta, enganti, historialliset näytelmät, keskiaika, klassikot, kuningaskunnat, kuningasnäytelmät, näytelmät, sota, valtataistelu, ranska, englanti, käännökset, suomen kieli |