Harri Hirvihuhta : Coaching : valmenna ja sparraa menestykseen

€55.00
In stock
Only %1 left
SKU
P-COAC-492C20
See all options

Työelämä ei ole enää yhtä janaa vaan spiraalia, katkoja ja uusia alkuja. Se on myös yllättäviä nousuja ja uskallusta vaativia hyppyjä; innostunutta tiimityötä mutta myös valitettavasti raadollista pudotustaistelua keräilyerien viimeisistä paikoista ja tuskailua finaaliin pääsyn vaikeudesta.

Esimiestyökin on muuttunut. Suorat ohjeet, määrääminen ja vaatiminen ovat edelleen olemassa ja välillä pitää olla valmis kaivamaan ne naftaliinista. Eniten on kuitenkin tarvetta valmentavalle otteelle, jolla työntekijät saadaan antamaan parastaan tai tuomaan kehittämisideansa esiin. Johtaminen kääntyy mahdollisuuksien luomiseksi, innostamiseksi ja tavoitteista neuvottelemiseksi.

Työelämän muutokset merkitsevät, että on yhä enemmän tilanteita, joissa asioiden tarkastelu yhdessä puolueettoman taustahahmon kanssa on paikallaan. Esimiestyön painottuminen valmentavaan suuntaan puolestaan merkitsee tarvetta sellaisille vuorovaikutus- ja keskustelutavoille, jotka auttavat toista osapuolta parantamaan suoritustaan, nousemaan ammatillisesti uudelle tasolle ja löytämään ratkaisuja työssä kohtaamiinsa ongelmiin.

Tämän kirjan lukijana voit siis olla coach tai sellaiseksi aikova. Voit myös olla esimiehen roolissa ja haluta käyttää tämän kirjan oppeja nostaaksesi työyhteisösi kukoistukseen.

* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.

More Information
Categories
AuthorHarri Hirvihuhta
TitleCoaching : valmenna ja sparraa menestykseen
Keywordstyöyhteisöt, valmennus, osaaminen, suorituskyky
☎ +358 40 541 9287 (weekdays from 8:00 to 15:00)
Copyright © Finlandia Kirja