Aapeli : Mutahäntä ja muita

»Aapeli on päätänsä pitempi muita ikäpolvensa pakinoitsijoita — taiteilija, jonka sana elää, humoristi, jonka ei tarvitse 'laulaa vierestä' huvittaakseen, filosofi, joka älyn lintuperspektiivistä näyttää meille murheidemme ja kompleksiemme lystikkyyden, mielikuvitusakrobaatti, jonka aatosten huikeaa häränpylliyä on riemu seurata», kirjoitti Suomalaisen Suomen arvostelija Aapelin edellisestä pakinakokoelmasta »Pajupilli».

Aapelin uuden kokoelman nimi ja lähtökohta on »Mutahäntä». Se on kilpikonna, joka on kuollut ja arvosapidettu, mutta joka sen sijaan haluaisi elää ja huskia mutaa hännällään. Tästä hyvin se on myös Tsuang-Tsu, vanha, viisas ja hilpeä, joka mieluummin onkin ja tarinoi kun hallitsee Tsün maata. Ja lopultahan elämä on pakina sinänsä, lyhyt ja iskevä, jonka hyvyyteen liittyy tarpeellisia sivupistoja. Sitä tämä kaikki on sovitettavissa Aapelin isinessä.

Aapelia huvittaa yleisen elämänmenon ilmiöinä sen tärkeidenkin tapahtumien tarkkaaminen. Mitenkään nimenomaisesti ei asioiden kuitenkaan tarvitse olla pieniä; suuretkin kelpaavat, varsinkin suurelliset, joiden kohdalla hän on ymmärtäväiseen tapaansa satiirinen. Aihepiiri on laaja. Toisaalla ovat Hermanni Hulukkosen omakohtaiset pinat, yksinkertaisen ukonrähjän äänetön viisaus tai vaikkapa mies, joka nukkuu hangella keskellä kirkasta päivää. Toisaalla pidetään juhlapuheita, tehdään monessakin mielessä luovaa työtä, räjäytetään ilmaan joku kiusankappale. Kaikkea tätä ja muuta lisäksi Aapeli panee järjestykseen humoristisin oikeudella ja tekee sen karttaen suuria eleitä ja turhia sanoja, mutta sitäkin mehvämmin, terävästi ja sovittavaa lämpöä unohtamatta.