Aimo Kapiainen : Sodan jälkeen

Aimo Kapiainenin esikoisromaani kuvaa elävästi rajaseudun kylien arkea jatkosodan loppuvaiheista eteenpäin. Teos syventyy niin yksilöiden kuin perheidenkin selviytymiseen sodan jälkimainingeissa.
Sodan jälkeen on romaani, joka kertoo pienten rajaseutukylien ihmisistä. Nämä kylät sijaitsivat lähellä rintamalinjoja. Sodan äänet kantautuivat siviiliväestön korviin päivittäin. Tämä kylärykelmä poikkeaa muista siinä, että monet lähikylät olivat jo tyhjentyneet ihmisten joutuessa lähtemään evakkoon.
Romaani kertoo ihmisten arkisesta elämästä. kotirintaman taistelusta. Taistelusta pelkoja, puutetta ja epävarmuutta vastaan. Kaiken tämän keskelläkin ihmiset säilyttivät elämänuskonsa ja tulevaisuuden toivonsa. Kerronnan ajanjakso lähtee aivan jatkosodan loppuvaiheista syksyllä 1944 jatkuen siitä muutamia vuosia eteen päin.
Erityisesti tarina kertoo kuinka Liisa, yksi romaanin henkilöhahmoista menetti tuhansien kohtalosisariensa tavoin rakkaimpansa sotatantereelle. Nainen koki myös muita ikäviä asioita. Nämä koskivat herkkään nuoreen naiseen raskaasti. Hän joutui kantamaan asioita sydämessään uskaltamatta tai tahtomatta puhua niistä edes parhaille ystävilleen. Tämä vaikutti painolastina, joka ei saanut näkyä ulospäin.
Teos käsittelee monien perheiden ja yksityisten ihmisten elämää, perheen perustamista, kodin rakentamista ja päivittäisistä tehtävistä selviytymistä. Niin myös sosiaalista elämää ihmisten kesken. Tarinassa esiintyvät ihmiset aina lapsista vanhuksiin. Viime mainitut tuovat historiallista perspektiiviä romaaniin. Ulottuuhan monen nuoruus 1800-luvun puolelle.
Ei voi unohtaa myöskään sodasta palaavien miesten vaikeuksia sopeutua siviiliin, erityisesti alkoholia lieveilmiöineen. Vastapainona tietylle holtittomuudelle ilmeni myös pyrkimystä hengelliseen elämään.
Aimo Kapiainen on 80 vuotias. Koulutukseltaan hän on oikeustieteen lisensiaatti. Sodan jälkeen on hänen esikoisromaaninsa.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Aimo Kapiainen |
Teoksen nimi | Sodan jälkeen |
Avainsanat | 1940-luku, Sota, Talvisota, kotirintama, maaseutu |