Ain'Elisabet Pennanen : Kaksi raukkaa : Kahden runoilijan rakkaus

Kun Juhani Siljon postuumi teos, runo- ja aforismikokoelma Selvän veteen vuonna 1919 ilmestyi, julkisti se monin tavoin tekijän ja Ain' Elisabet Pennasen rakkaussuhteen. Se oli aikaisemminkin ollut pienen helsinkiläisen kulttuuripiirin tiedossa, Tampereella sitä oli hieroksena seurailu ja Jyväskylässä se oli nostanut seminaarin lehtorirouvien ja heidän ystävätärtensä ristiretkien tätä suhdetta vastaan erikseen ja vapaata rakkautta vastaan yleensä. Tältä ensimmäisen maailmansodan loppuvuosien suomalaiselta todellisuuspohjalta kasvaa äitini Ain'Elisabet Pennasen romaani Kaksi raukkaa. Se on romaani naisen taistelusta oikeudestaan omaan elämäänsä. Miehen ja naisen rakkauden käsityksen ja rakkauselämänsä välinen ristiriita, rakkauden sisäinen kamppailu kietoutuu omahyväisen ja umpiaisen pikkukaupungin pahaa silmää ylitettävään jatkavaan vainoamiseen. Runoilijoita ympäröivä todellisuus myös vuosi sodanaikaisen kulttuuripiirin sisäiset juonittelut, elävä vihantyön sen ahatuden ja köyhyyden seurauksin heijastet hetken nuoren rakastetun outoon tunteettomuuteen. Mutta runoilijakin kaavunsa on toisinaan pardonne ain uhanalaisuudelleen, mutta ei ilkeä eikä perusteelmaton, siinä henki tuoreena aikalaisten näkökulma. Kaupungin vieressä rehottaa suomalainen maaseutu vielä heräämättömässä luonnontilassaan maahan pinttyneine viljelijöineen, kutsuttuine tai viisaine naisnie, sukavioliittoineen, "monine" mielisairaineen ja aviottomine lapsineen.

Romaani on täynnä maahan lannistavaa todellisuutta ja kuitenkin Ain' Elisabet Pennasen ehdotonta elämänuskoa: "Ellei elämä antautunut vapaehtoisesti, ei sitä saanut vaatia, ei olla tietävinaankaan, että toivoi enemmän... täytyi vain korottaa omaa lämpöään, säteillä, hellittää kuin aurinko heltiämättömästi. Ehkä jokin hedelmä kuitenkin kypsysi..."

Jarno Pennanen

"Kaksi raukkaa' on minusta tämän syksyn merkkitapauksia, liki 'Huovijan talon' veroinen löytö." (Mirjam Polkunen radiossa 15.11.1968)