Aineen ja tunteen kylät
23,40 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-AINE-4055D9

Aineen ja tunteen kylät tarjoaa tuoreen, uusmaterialistisen näkökulman pohjoiskarjalaisten Sivakan ja Rasimäen kylien muutoksiin vuosikymmenten ajalta. Teos korostaa aineellisten ja ei-inhimillisten tekijöiden merkitystä kyläyhteisöjen arjessa ja kehityksessä.
Mistä kylä koostuu? Millaista on veden, eläinten ja lumen toimijuus? Miten musiikki ja internet toimivat kyläyhteisössä?
Tässä monitieteisessä kokoomateoksessa lähtökohtana on uusmaterialismi: tutkimus keskittyy kylien elinkaarta ja kyläläisten arkea muovaaviin aineellisiin tekijöihin. Omat lukunsa saavat muun muassa kyläläisiä ympäröivät suuret luonnonvoimat, vesi ja talvi, sekä internetin, musiikin ja eläinten merkitys kyläläisten arjessa. Teoksessa pohditaan myös kaunokirjallisuuden, tutkimusraporttien ja kyläläisten itse kirjoittamien kyläkuvausten suhteita.
Sivakan ja Rasimäen kyliä koskeva puoli vuosisataa kestänyt pitkittäistutkimus on ainutlaatuinen Suomessa ja kansainvälisesti. Aineen ja tunteen kylät -kirja kokoaa kyliä koskevan seurantatutkimuksen uusimman tutkimusvaiheen havainnot.
Kirja on kirjoitettu kuitenkin itsenäiseksi teokseksi eikä edellytä kylätutkimuksen aiempien vaiheiden tuntemusta.
Teos sopii yhteiskuntatieteistä, kulttuurintutkimuksesta sekä kylien ja maaseudun kehityksestä kiinnostuneille.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Teoksen nimi | Aineen ja tunteen kylät |
| SKU | P-AINE-4055D9 |